Uskaltaako tässä lapsiinsa enää koskea?!

Viime päivien kuohuttavin puheenaihe netissä on ollut keskusrikospoliisin mielivaltaisesti harjoittama internetsivuille pääsyn esto. Valtamedia on aiheesta vaiennut, ikään kuin tärkeämpiä asioita olisi esim. sukupuolivietin ilmeneminen eduskunnan käytävillä (kai siellä nyt muitakin kuin kastroituja seniilejä on?). Mutta juuri tästä asiasta pitäisi tiedotusvälineiden olla tosissaan huolestuneita. Nimittäin on käynyt niin, että lapsipornon sensuroimisen varjolla on KRP päättänyt sensuroida jopa sellaisia sivuja, joilla ei ole mitään laitonta materiaalia. Ja tosiaan, kun tämä kaikki tapahtuu lastensuojelun nimissä, kaikki menee läpi. Sillä tottahan me tässä armaassa maassamme haluamme vain lapsillemme parasta!

On ikään kuin olemassa jonkinlainen konsensus siitä, että lapsia pitää suojella kaikelta, ja että tätä suojelua — harjoittaa sitä sitten mikä taho tahansa — ei pidä edes yrittää kritisoida, muuten leimautuu pahimman sortin kriminaaliksi. Tiedotusvälineetkin ovat kuin hampaattomia lampaita eivätkä uskalla puolikkaalla sanalla vihjaista, että lastensuojelun nimissä joskus saattaa jopa mopo karata käsistä. (Lisätään tähän väliin nyt sellainen disklaimeri, että en hyväksy lasta vahingoittavaa seksuaalista kanssakäymistä lasten kanssa, ja minua on tämän kirjoituksen perusteella turha yrittää leimata jonkin sortin jammusedäksi. Kuitenkin siellä jonkun moraaliltaan niin saatanan puhtaan lukijan mielessä jo kuohuu tällainenkin ajatus.) Ja tämä ylenmääräinen lastensuojelu, josta ei saa edes keskustella, tekee vanhempana olemisesta vaikeaa.

Lapsen ruumiillinen kurittaminen on jo ikiaikainen keskustelunaihe ja sellaisenaan laissa täysin kielletty. Ja koska se on täysin kiellettyä, ei keskusteluun juurikaan saada kunnon pontta — uhkaahan kurituksen hyväksyjää rikosepäily, jos hänellä sattuu olemaan omia lapsia. Mutta asian ehdottomasta kieltämisestä tekee hankalan se, missä kulkee hyväksyttävän raja. Kuinka voimakas lapsen koskettaminen on sallittua, ennen kuin siitä tulee ruumiillista kurittamista? Jos pidän lasta kädestä, se on okei. Mutta jos pidän lasta kädestä niin tiukasti, että lasta sattuu, se on kurittamista. Vaikka tällä tiukalla kiinnipitämisellä estäisin raivokohtauksen saanutta lasta vahingoittamasta itseään tai muita. Parempi, että ei koske lapseensa ollenkaan, antaa sen vain teloa itsensä nopeasti hengiltä, niin ei tarvitse enää tällaisia laillisuuskysymyksiä pohtia. Mutta silloin saakin melko varmasti syytteen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. (Lisätään tähän väliin toinen disklaimeri, että en hyväksy sellaista lapsen ruumiillista kuritusta, jota tehdään vain kurituksen vuoksi, eikä estämään vielä suurempaa vahinkoa lapselle tai ympäristölle.)

No, onneksi voi ruumiillisen kurittamisen sijaan keskittyä henkiseen väkivaltaan eli jatkuvaan nöyryyttämiseen ja lapsen persoonallisuuden murskaamiseen. Kiäh-häh-häh, siinä laillisen ja laittoman raja on vielä häilyvämpi kuin ruumiillisessa kurittamisessa, ja kun kaikki ruumiillinen on laitonta, on parempi keskittyä hienotunteiseen henkiseen nöyryyttämiseen. Niin hienotunteiseen, että sitä on mahdoton osoittaa henkiseksi väkivallaksi.

Saati sitten tämä aihe, mistä lähdin liikkeelle, lapsiporno ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Okei, sekin on laitonta, mutta ollaan nyt vähän tarkempia. Rikoslain mukaan sukupuoliyhteys alle kuusitoista vuotiaan kanssa on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, sekä sen lisäksi "koskettelu tai muu", joka "on omiaan vahingoittamaan" lapsen kehitystä. Unohdetaan nyt sukupuoliyhteys, se on niin selvä tapaus. Unohdetaan myös lapsiporno eli sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvamateriaalin hallussapito ja levitys, siinä ei mielestäni ole määrittelyongelmaa. Hankalampaa on lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä tuo lapsen kehitystä vahingoittava koskettelu ja muu.

Otetaan esimerkki. Lapsen fyysinen läsnäolo tuo vanhemmalle mielihyvää. Varmasti se tuo lapsellekin mielihyvää. Entä, jos lapsen fyysinen läsnäolo tuo vanhemmalle myös seksuaalista mielihyvää? Toisin sanoen alkaa stondata, kun pitää lasta sylissään. Entä, jos vanhempi tämän vuoksi pitää yhä useammin lapsia sylissä, onko se lasten seksuaalista hyväksikäyttöä? Lain mukaan vain, jos se on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Mistä senkin nyt tietää? Sylissäolohan tuo lapselle itselleen mielihyvää, ei kai se voi lapsen kehitystä vaarantaa? Varovainen vanhempi alkaa tietenkin vältellä lastensa koskettelua — koska hän saa niistä seksuaalista mielihyvää — jotta ei vain vahingossa tekisi mitään sellaista, mikä voisi vaarantaa lapsen kehityksen, sillä tällöin täyttyisivät rikoksen tunnusmerkit.

Rajanvedot eivät koskaan ole yksinkertaisia. Mutta kun julkisessa keskustelussa lähdetään esittämään asioita yksinkertaistetussa muodossa (ja vielä linjalla "hirtetään munista ne saatanan pervot"), ollaan tilanteessa, jossa normaalista vanhempana elämisestä tehdään vaikeampaa kuin sen tarvitsisi olla. Lapseensa ei uskalla koskea, ettei vahingossa syyllistyisi ruumiilliseen kurittamiseen (voi puristaa kättä liian kovaa) tai seksuaaliseen hyväksikäyttöön (lapsi voi haluta pois sylistä, vaikka jostain muusta syystä kuin siitä, että se tuo aikuiselle seksuaalista mielihyvää).

Ja kun aikuinen alkaa vältellä lapsiinsa koskemista, jää lapsi paitsi sitä, mitä hän normaalisti kehittyäkseen tarvitsisi: fyysistä läsnäoloa. Tämä jos mikä saa lapset kasvamaan kieroon, tästä jos mistä pitäisi lastensuojelussa olla huolestuneita. Lainkuuliaisia, lapsistaan välittäviä kansalaisia on vanhemmista suurin osa. Heidän epävarmuuttaan suhteessa lapsiin koskemisessa tulisi helpottaa, ei lisätä. Ja nykyinen julkisen keskustelun nollatoleranssilinja (myös kritiikin esittämisen suhteen) on vain omiaan lisäämään vanhempien epävarmuutta.

(No niin, nyt Kustu-setä saa turpaan.)