sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Sanontaperinteemme väkivaltaisuudesta

Tuli tuossa saunassa juolahtaneeksi mieleen, että sanonta "nuorna vitsa väännettävä" on varsin yleinen. Ja siksi se ihmetytti, kun sanonnallahan on selvästi hyvin väkivaltainen ja laiton viesti. Että tällaista viestiä ihmiset vain viljelevät!

Ennen vanhaan oli tapana, että lapsen tehtyä jotain tuhmaa (käytännössä siis jotain, mitä vanhemmat mielivallassaan eivät voineet hyväksyä) käskettiin lapsen hakea pusikosta vitsa, jolla vanhempi sitten antoi lapselleen piiskaa. Sanonnalla "nuorna vitsa väännettävä" ilmeisesti halutaan viestittää, että ihmiselle on hyväksi saada nuorena paljon vitsaa, jotta oppii elämään (saatana!) vanhempiaan ja esivaltaa kunnioittaen. Jotta nuoresta kasvaa suoraselkäinen ja yhteiskuntakelpoinen.

Mutta kun esitin tällaisen tulkinnan vaimolleni, hän kertoikin heti, että arvelee sanonnalla olevan toisen taustan. Nimittäin sen, että vitsat kannattaa taittaa nuorista oksista, koska nuoret oksat ovat taipuisampia.

Niin tosiaan, voihan tämä toinenkin tulkinta olla se oikeampi, josta sanonta alun perin on lähtenyt liikkeelle. Tai vielä parempaa, sanonnan taustalla voi olla kumpikin näistä merkityksistä. Nuorelle sanotaan, että hänelle tekee vain hyvää hakea itse vitsansa, mutta samalla annetaan käytännöllinen vinkki, että kannattaa taittaa vitsa nuoresta oksasta! Elämä on joskus inhorealistista.

Vaan mikä on sinun arvelusi asiasta?

Ei kommentteja: