Vaimo aina kritisoi sitä, miten yliarvostettua nimenomaan kirjallinen esitystapa akateemisessa tutkimuksessa on. Kritiikin taustalla on tietenkin se, että kirjallinen esitystapa on hänelle niin tuskallista. Hän peräänkuuluttaakin erilaisia tapoja tehdä tieteellistä tutkimusta. On kuitenkin vaikea kuvitella, millä muulla tavalla tieteellistä tietoa välitettäisiin kuin kirjoittamalla (videotallenteet suullisista esityksistä ovat yksi vaihtoehtoinen tapa).
Laajennetaan ajatusta analogisesti. Minä voisin kritisoida sitä, miten yliarvostettua keskustelu parisuhteen ylläpitomuotona on. Aina kaikesta pitäisi olla puhumassa. Kaikesta. Miksi ei riitä, että on lähellä ja katsoo, mitä puoliso tekee? Miksi kosketus on huono, jos sitä ei ryyditä puhe?
Kuten akateemisen diskurssin kirjallispainotteisuudessa on tässäkin kyse siitä, kuka käyttää valtaa. Akateeminen valta on perinteisesti ollut niillä, jotka hallitsevat kirjallisia instituutioita — kirjastoja, kustantamoja, jne. — kun taas parisuhdediskurssissa valta on ennen kaikkea naisilla. Kyllä, nykyaikaisilla parisuhdemarkkinoilla mies on altavastaajan asemassa ja joutuu alistumaan siihen, mitä vallanpitäjät sanelevat. Siksi kosketus ja lähellä olo ei riitä, siksi yhdessä tekeminen ei riitä, siksi joka ikisestä asiasta on yritettävä puhua jotakin.
Kas, tänään onkin muuten tasa-arvon päivä. Olkoon tämä kirjoitus nyt minun panokseni tähän teemapäivään, vaikka ajallisesti kyse on vain yhteensattumasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tutkimus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 19. maaliskuuta 2008
torstai 7. helmikuuta 2008
Nimistöntutkimusta
Joskus opiskeluaikoina piti suorittaa nimistöntutkimuksen kurssi. Eipä juuri napannut, ja rykäisin kurssin läpi kirjatentillä. Kirja oli varsin puisevaa luettavaa. Silloin ei syttynyt kipinää nimistöntutkimukseen.
Vaan kyllä näin jälkeenpäin tulee useinkin mieleen hyviä nimistöntutkimuksellisia aiheita. Annan tässä pari esimerkkiä henkilönnimitutkimuksen aiheista. Näitä tutkimusaiheita saa minun puolestani ihan vapaasti soveltaa. Itse en nimittäin kuitenkaan tule näitä aiheita tosissani tutkimaan.
Klassinen mieltäni kutkuttava kysymys on jo pitkään ollut, miten sosioekonomiset taustamuuttujat vaikuttavat siihen, millaisen sukunimen henkilö itselleen valitsee naimisiin mennessään. Näppituntumana on, että etenkin akateemisesti koulutetut naiset suosivat yhdyssukunimiä. Toisaalta miehiä, jotka ovat ottaneet vaimonsa sukunimen, olen henkilökohtaisesti havainnoinut vain akateemisesti kouluttautuneissa. Onko näissä näppituntumissa perää? Käyttävätkö koulutetummat ihmiset populaatiotasolla enemmän hyödyksi lain tarjoamia mahdollisuuksia erilaisista nimivaihtoehdoista? Tai toisin päin kysyttynä, ovatko työväenluokkaiset ihmiset konservatiivisempia sukunimivalinnoissaan?
Toinen sosioekonomisiin taustamuuttujiin liittyvä on kysymys lapsen nimen valitsemisesta. Se nyt on selvää, että etunimimuoti muuttuu ajan saatossa. Mutta jakautuuko tässäkin muoti vanhempien koulutustason mukaan? Voiko lapsen nimen J-alkuisuudesta päätellä vanhempien työväenluokkaisuuden? Ovatko isovanhempien aikaiset nimet lapsella merkki vanhempien akateemisuudesta? Onko kaikilla taiteilijoiden lapsilla jokin hämärä, kotikutoinen nimi?
Kolmas tutkimusaihe vie suoraan internetmaailman ytimeen. Netissä ihmiset joutuvat tämän tästä valitsemaan itselleen nimimerkkejä eli aliaksia. Netti onkin pullollaan kaikkia sellaisia merkkiyhdistelmiä, jotka eivät sellaisenaan ole mitään oikeita sanoja tai nimiä, vaan enemmän tai vähemmän systemaattisia muunnelmia sanoista, nimistä ja populaarikulttuurin käsitteistä. Mutta millaista tämä nimenmuodostuksen itseohjautuminen on luonteeltaan? Mitä kaikkea pelkän aliaksen perusteella voi päätellä henkilöstä, joka on aliaksen itselleen valinnut? Voiko siitä päätellä sukupuolen? Iän? Koulutustason? Kulttuuritaustan? Asia olisi esim. kyselytutkimuksella selvitettävissä.
No joo, tässä näin alkuunsa muutama. Ehkä joku on näitä jo tutkinutkin, taustatutkimukseni on tässä tapauksessa vähän juosten kustua eli en tehnyt alkeellisintakaan esiselvitystä. Saatan palata asiaan myöhemmin, jos uutta tietoa minulle saakka kantautuu.
Vaan kyllä näin jälkeenpäin tulee useinkin mieleen hyviä nimistöntutkimuksellisia aiheita. Annan tässä pari esimerkkiä henkilönnimitutkimuksen aiheista. Näitä tutkimusaiheita saa minun puolestani ihan vapaasti soveltaa. Itse en nimittäin kuitenkaan tule näitä aiheita tosissani tutkimaan.
Klassinen mieltäni kutkuttava kysymys on jo pitkään ollut, miten sosioekonomiset taustamuuttujat vaikuttavat siihen, millaisen sukunimen henkilö itselleen valitsee naimisiin mennessään. Näppituntumana on, että etenkin akateemisesti koulutetut naiset suosivat yhdyssukunimiä. Toisaalta miehiä, jotka ovat ottaneet vaimonsa sukunimen, olen henkilökohtaisesti havainnoinut vain akateemisesti kouluttautuneissa. Onko näissä näppituntumissa perää? Käyttävätkö koulutetummat ihmiset populaatiotasolla enemmän hyödyksi lain tarjoamia mahdollisuuksia erilaisista nimivaihtoehdoista? Tai toisin päin kysyttynä, ovatko työväenluokkaiset ihmiset konservatiivisempia sukunimivalinnoissaan?
Toinen sosioekonomisiin taustamuuttujiin liittyvä on kysymys lapsen nimen valitsemisesta. Se nyt on selvää, että etunimimuoti muuttuu ajan saatossa. Mutta jakautuuko tässäkin muoti vanhempien koulutustason mukaan? Voiko lapsen nimen J-alkuisuudesta päätellä vanhempien työväenluokkaisuuden? Ovatko isovanhempien aikaiset nimet lapsella merkki vanhempien akateemisuudesta? Onko kaikilla taiteilijoiden lapsilla jokin hämärä, kotikutoinen nimi?
Kolmas tutkimusaihe vie suoraan internetmaailman ytimeen. Netissä ihmiset joutuvat tämän tästä valitsemaan itselleen nimimerkkejä eli aliaksia. Netti onkin pullollaan kaikkia sellaisia merkkiyhdistelmiä, jotka eivät sellaisenaan ole mitään oikeita sanoja tai nimiä, vaan enemmän tai vähemmän systemaattisia muunnelmia sanoista, nimistä ja populaarikulttuurin käsitteistä. Mutta millaista tämä nimenmuodostuksen itseohjautuminen on luonteeltaan? Mitä kaikkea pelkän aliaksen perusteella voi päätellä henkilöstä, joka on aliaksen itselleen valinnut? Voiko siitä päätellä sukupuolen? Iän? Koulutustason? Kulttuuritaustan? Asia olisi esim. kyselytutkimuksella selvitettävissä.
No joo, tässä näin alkuunsa muutama. Ehkä joku on näitä jo tutkinutkin, taustatutkimukseni on tässä tapauksessa vähän juosten kustua eli en tehnyt alkeellisintakaan esiselvitystä. Saatan palata asiaan myöhemmin, jos uutta tietoa minulle saakka kantautuu.
tiistai 24. heinäkuuta 2007
Osta sie 27-vuotias Mersu
Auto on huono sijoituskohde — sehän on käyttöesine. Auton arvo alkaa laskea heti, kun se ajetaan liikkeestä ulos. Esimerkiksi tämän tilaston mukaan auton arvo putoaa vuodessa 10 - 20 %, ja pudotuksen väitetään kiihtyvän seitsemän ikävuoden jälkeen.
Kehitys ei kuitenkaan jatku samansuuntaisena loputtomiin. Jossain vaiheessa romusta tulee antiikkia, ja sen arvo alkaa taas nousta. Mutta missä vaiheessa auto muuttuu käyttöesineestä sijoituskohteeksi? Edellä esitelty tilastokin päättyy 12 vuoteen, vaikka suuri osa autokannasta on liikenteessä keskimäärin 18-vuotiaaksi.
Otin asiasta selvää. Kokosin Nettiauto.com-palvelusta tietoja yksityishenkilöillä myynnissä olevista autoista (rajoitin poiminnan yksityishenkilöihin siksi, että ikäloppuja autoja kauppaavat enimmäkseen yksityishenkilöt). Selvitykseen tuli valituksi sellaisia automalleja, joita löytyi vähintään varhaisen 1980-luvun malleista hyvän matkaa 1990-luvulle tai pidemmällekin. Aineistossani on tiedot yli 5200 autosta, jotka olivat myynnissä viikolla 29.
Kontrolloin paitsi auton iän myös merkin ja mallin, moottorin tilavuuden sekä polttoaineen — muut seikat jätin huomiotta. Sovitin aineistooni regressiomallin... No joo, unohdetaan tämä tilastojargoni ja mennään tuloksiin (jos tilastolliset yksityiskohdat kiinnostavat, jätä kommentti). Valitsemani muuttujat selittävät 76,8 % käytetyn auton hinnan vaihtelusta. Loput vaihtelusta johtuvat arvatenkin auton kunnosta, korin mallista, lisävarusteista, auton sijainnista ja sen sellaisista tekijöistä, joita en nyt ottanut huomioon.
Ja tulos on, että käytetyn auton arvo on alimmillaan 27 vuoden iässä; tämän jälkeen auton arvo alkaa nousta. Mikäli siis harkitset käytetyn auton ostoa sijoitusmielessä, kannattaa ostaa 1980-luvun varhaisten vuosien hyväkuntoinen yksilö — ja ei kun aarre naftaliiniin ja odottamaan arvonnousua.
Tosin, ei se arvonnousu nyt ihan huimaa ole. 32-vuotiaan auton arvo on keskimäärin 14,4 % korkeampi kuin 27-vuotiaan, eli vuotuinen arvonnousu ensimmäisen viiden vuoden ajalta on noin 2,73 %. Helkkari soikoon, sehän on vähemmän kuin euriborit! Ei taida lyödä leiville autoihin sijoittaminen. (Ja tätä pidemmälle ulottuvia ennusteita ei tämän aineiston perusteella kannata ruveta edes tekemään, sillä aineistoni autoista vain 2,2 % on vanhempia kuin 27 vuotta.)
Tuolla ylempänä mainitsin kontrolloineeni auton merkin ja mallin, moottorin tilavuuden ja polttoaineen. Nämäkin tiedot voivat kiinnostaa jotakuta. Dieselkäyttöisen auton arvo on keskimäärin 15,1 % pienempi kuin bensiinikäyttöisen. 1,0 litraa suurempi moottori lisää auton arvoa 148,9 %:lla (0,5 litraa suurempi kone siis 74,5 %, eli suhde on lineaarinen). Keskimäärin halvin aineistossa mukana olleista autoista on Seat Ibiza, seuraavassa on lueteltu tutkimuksen muut automallit sekä niiden keskimääräisen hintapyynnön ero prosenteissa Seat Ibizaan (nämä erot kuvaavat nimenomaan automallien välisiä eroja, kun moottorin koko, polttoaine ja ikä oletetaan samoiksi):
Vielä yksi juttu. Mainitsin tuossa edellä, että prosentit kuvaavat eroja autojen hintapyynnöissä. Tässähän voisi nyt ajatella, että hintapyyntö on eri asia kuin auton arvo, hintapyynnössä on varmasti mukana ilmaa. Mutta jos ero hintapyynnön ja auton arvon välillä on systemaattinen (kaikki myyjät yrittävät myydä samassa suhteessa ylihintaan), sillä ei ole vaikutusta tämän selvityksen tuloksiin.
Kehitys ei kuitenkaan jatku samansuuntaisena loputtomiin. Jossain vaiheessa romusta tulee antiikkia, ja sen arvo alkaa taas nousta. Mutta missä vaiheessa auto muuttuu käyttöesineestä sijoituskohteeksi? Edellä esitelty tilastokin päättyy 12 vuoteen, vaikka suuri osa autokannasta on liikenteessä keskimäärin 18-vuotiaaksi.
Otin asiasta selvää. Kokosin Nettiauto.com-palvelusta tietoja yksityishenkilöillä myynnissä olevista autoista (rajoitin poiminnan yksityishenkilöihin siksi, että ikäloppuja autoja kauppaavat enimmäkseen yksityishenkilöt). Selvitykseen tuli valituksi sellaisia automalleja, joita löytyi vähintään varhaisen 1980-luvun malleista hyvän matkaa 1990-luvulle tai pidemmällekin. Aineistossani on tiedot yli 5200 autosta, jotka olivat myynnissä viikolla 29.
Kontrolloin paitsi auton iän myös merkin ja mallin, moottorin tilavuuden sekä polttoaineen — muut seikat jätin huomiotta. Sovitin aineistooni regressiomallin... No joo, unohdetaan tämä tilastojargoni ja mennään tuloksiin (jos tilastolliset yksityiskohdat kiinnostavat, jätä kommentti). Valitsemani muuttujat selittävät 76,8 % käytetyn auton hinnan vaihtelusta. Loput vaihtelusta johtuvat arvatenkin auton kunnosta, korin mallista, lisävarusteista, auton sijainnista ja sen sellaisista tekijöistä, joita en nyt ottanut huomioon.
Ja tulos on, että käytetyn auton arvo on alimmillaan 27 vuoden iässä; tämän jälkeen auton arvo alkaa nousta. Mikäli siis harkitset käytetyn auton ostoa sijoitusmielessä, kannattaa ostaa 1980-luvun varhaisten vuosien hyväkuntoinen yksilö — ja ei kun aarre naftaliiniin ja odottamaan arvonnousua.
Tosin, ei se arvonnousu nyt ihan huimaa ole. 32-vuotiaan auton arvo on keskimäärin 14,4 % korkeampi kuin 27-vuotiaan, eli vuotuinen arvonnousu ensimmäisen viiden vuoden ajalta on noin 2,73 %. Helkkari soikoon, sehän on vähemmän kuin euriborit! Ei taida lyödä leiville autoihin sijoittaminen. (Ja tätä pidemmälle ulottuvia ennusteita ei tämän aineiston perusteella kannata ruveta edes tekemään, sillä aineistoni autoista vain 2,2 % on vanhempia kuin 27 vuotta.)
Tuolla ylempänä mainitsin kontrolloineeni auton merkin ja mallin, moottorin tilavuuden ja polttoaineen. Nämäkin tiedot voivat kiinnostaa jotakuta. Dieselkäyttöisen auton arvo on keskimäärin 15,1 % pienempi kuin bensiinikäyttöisen. 1,0 litraa suurempi moottori lisää auton arvoa 148,9 %:lla (0,5 litraa suurempi kone siis 74,5 %, eli suhde on lineaarinen). Keskimäärin halvin aineistossa mukana olleista autoista on Seat Ibiza, seuraavassa on lueteltu tutkimuksen muut automallit sekä niiden keskimääräisen hintapyynnön ero prosenteissa Seat Ibizaan (nämä erot kuvaavat nimenomaan automallien välisiä eroja, kun moottorin koko, polttoaine ja ikä oletetaan samoiksi):
- Opel Kadett 1,0 %
- Saab 900 1,8 %
- Nissan Sunny 4,4 %
- Volvo 240 6,7 %
- Mazda 626 10,8 %
- Volkswagen Polo 31,0 %
- Honda Accord 34,9 %
- Opel Corsa 37,3 %
- Audi 100 39,8 %
- Mitsubishi Lancer 46,6 %
- Audi 80 63,1 %
- Toyota Corolla 65,0 %
- Ford Escort 66,4 %
- Volkswagen Golf 75,0 %
- Volkswagen Passat 80,8 %
- Honda Civic 89,8 %
- Mercedes-Benz 300 92,4 %
- BMW 316 114,1 %
- BMW 520 119,7 %
- Mercedes-Benz 200 149,0 %
- BMW 320 166,4 %
- BMW 325 180,0 %
- Toyota Celica 401,2 %
Vielä yksi juttu. Mainitsin tuossa edellä, että prosentit kuvaavat eroja autojen hintapyynnöissä. Tässähän voisi nyt ajatella, että hintapyyntö on eri asia kuin auton arvo, hintapyynnössä on varmasti mukana ilmaa. Mutta jos ero hintapyynnön ja auton arvon välillä on systemaattinen (kaikki myyjät yrittävät myydä samassa suhteessa ylihintaan), sillä ei ole vaikutusta tämän selvityksen tuloksiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
