Takaa-ajettu on tosiaan edestä karvainen

Juu, ei tässä mistään kissa-allergiasta taida olla kyse, kun kutinaa ei enää esiinny. Asunnon perusteellinen siivoaminen auttoi (kuvassa etualalla näkyvä lelulaatikko jäi siivouksen jälkeen eteiseen lojumaan, ja siinähän se mahtuu olemaan vähän pidempäänkin). Eikä tuo lastenkaan jatkuva yskiminen voi allergiaa olla, vaan flunssan jälkioireita. Kissat siis saavat jäädä meille. Oi tätä riemua!

On niillä nimetkin. Kuvassa takaa-ajettu ylväs sotasankari — kalapuikkoviiksiltä näyttävä naamaväritys, sotilassaappaat ja kaikki — on Marski (kavereiden kesken homo-Marski). Takaa-ajajana puolestaan tällä kertaa toimii syrjäänvetäytyvämpi Ylppö (kavereiden kesken natsi-Ylppö). Rukkassuunnitelmat on siis jo haudattu, mutta jos ne toteuttaisin, tulisi Marskista tietenkin vasemman käden hanska, koska vasurit on ihan homoja. Ylpöstä taas tulisi luonnollisesti oikean käden lämmitin, sillä tottahan kunnon arjalainen on oikeakätinen.

Niin, ja nuo nimet eivät tosiaankaan ole mikään vitsi, vaikka niiden ympärille rakennettu tarina onkin. Siskokset (jep, naaraita molemmat) ovat keskenään aika villejä ja leikkivät mielellään väijymistä ja takaa-ajoa. Halvalla & hitaalla digikameralla on aika hankala ehtiä saada kissoja kuvaan.

Historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata

Viestintäministeri Suvi Lindénin muistoksi kerätty adressi on ehtinyt kasvaa jo yli 13 000 allekirjoituksen kokoiseksi. Hänen eroaan vaatii julkisesti jo yli kolme kertaa enemmän ihmisiä, kuin häntä viime eduskuntavaaleissa kehtasi vaalisalaisuuden turvin äänestää.

Ja mitä tekee viestintäministeri Lindén, kun häntä arvostellaan julkisesti? Tokaisee, että hänen arvostelijansa eivät taida tietää, mistä puhuvat. Ei taida ministeri itse tietää, mistä puhuu.

Sen sijaan, että sensuurilistan ongelmia korjattaisiin, panoksia pelissä kovennetaan. Nyt poliisi uhkailee jo sensuuria kritisoivien lapsiporno.info-sivujen peilaajia seuraamuksilla. Teknillinen korkeakoulu on ottanut varoituksen todesta ja sulkenut erään opiskelijansa peilauksen siinä pelossa, että koko yliopiston sivut joutuisivat sensuurilistalle.

Niin, eihän siinä mitään uutta ole, että vallantunteensa sokaisemat hallitsijat menettävät suhteellisuudentajun, muuttuvat vainoharhaisiksi, torjuvat kaiken kritiikin ja usuttavat poliisin toisinajattelijoiden perään. Näin tapahtuu maailman sivu. Eikä tarvitse mennä edes maantieteellisesti kovin kauas, palataan vain ajassa runsaan sadan vuoden päähän.

Vuonna 1899 Suomen suuriruhtinas keisari Nikolai II julkaisi Helmikuun manifestina tunnetun julistuksen, jolla kavennettiin Suomen autonomiaa. Manifestia vastaan kerättiin Suomessa suuri adressi, jonka allekirjoitti puoli miljoonaa ihmistä. Adressi toimitettiin keisarille, mutta mitä teki keisari? Hän ei edes ottanut lähetystöä vastaan. Voin oikein kuvitella, miten keisari tuona maaliskuisena päivänä jupisi itsekseen: "Minun arvostelijani eivät taida tietää, mistä puhuvat."

Vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin keisari sai surmansa vallankumouksen jälkimainingeissa. Meille riittäisi pelkästään se, että ministeri Lindén myöntäisi kritiikin ja jättäisi seuraajalleen henkisenä perintönä velvoitteen poistaa sensuurin.

Ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa

Pari hajanaista havaintoa vain.

Tuli tuossa vaimon kanssa ohimennen puhetta politiikasta, kun hän sattui huomaamaan viime päivinä virinneen kiinnostukseni nettisensuurin vastustamiseen. Niin, minulla tosiaan on poliittista taustaa. Tiedän, että politiikka voi viedä mennessään niin, että muulle elämälle ei jää sijaa.

Vaimo tähän, että politiikkaa ei ilmeisesti voi tehdä vain järjellistä määrää. Kuulemma kaikki politiikassa ja aktivismissa mukana olevat ihmiset, jotka hän tuntee, suhtautuvat asiaan uskonnollisen hurmoksen tavoin ja ovat ajautuneet kokonaan politiikan lumoihin.

Mutta niinhän se asia taitaa ollakin. Miksi ihmiset ovat politiikassa? Esimerkiksi siksi, että he kuvittelevat saavansa sitä kautta ystäviä. Niin kuvittelin minäkin. He kuvittelevat, että voivat vaikuttaa johonkin. Niin kuvittelin minäkin. He kuvittelevat olevansa menestyksekkäitä, kun kaikki kaverit taputtelevat selkään. Niin kuvittelin minäkin.

Paskat, ei se näin ole. Tämä on pelkkää lumoa, sen huomaa kyllä aikanaan, jos pysähtyy sitä tarkastelemaan. Okei, jotakuta voi onnistaa ja voi päästä vaikka ministeriksi asti, mutta huipulla on ahdasta. Ystäviä? Pyh, he ovat kiinnostuneita sinusta vain siksi, kun sinä teet politiikkaa ja heidän ei sen vuoksi tarvitse tehdä sitä ihan niin paljon. Menestystä? Joo, omassa kaveripiirissä. Oman puolueen ulkopuolella kukaan ei huomaa mitään. Vaikutusvaltaa? Vain unissasi. Mutta lumo on aina olemassa, ja tämä lumo vetää ihmiset politiikkaan ja vie heidät kokonaan.

Toinen hajanainen havainto tulee tiedeyhteisöstä. Opiskeluaikana kävi hyvin selväksi se, että Wikipediaan viittaaminen tieteellisessä tekstissä ei ole suotavaa. Yleisesti luullaan perustelun tälle olevan sen, että Wikipediaa vapaana tietosanakirjana pääsee muokkaamaan kuka tahansa eikä tietojen oikeellisuudesta näin ollen voi olla takeita. On se tavallaan näinkin, mutta kyllä sitä tieteellisenäkin tekstinä julkaistaan paljon sellaista, jonka tietojen oikeellisuudesta ei voi olla takeita. Parhaimmillaankin on kyse vertaisarvioinnista, jossa kaksi saman alan tutkijaa arvioi tekstin. Pahimmillaan kukaan ei arvioi tekstiä etukäteen, paitsi kirjoittaja. (Sitä paitsi tiedän kokemuksesta, että myös vertaisarvioinnista pääsee läpi sellaista diibadaabaa, että sen oikeellisuudesta ei ole takeita.)

Asiaa pidempään mietittyäni olen päätynyt siihen, että syy Wikipedian karsastamiseen tiedeyhteisöissä on tunnustuksen antamisen vaikeus. Kyllä, tiedeyhteisössäkin on nokkimisjärjestys, joka pelaa ystävien, menestyksen ja vaikutusvallan voimin. Ne, joihin viitataan paljon, nousevat tämän viittaamisen myötä nokkimishierarkiassa ylemmäs, auktoriteettien asemaan. Ja däts it! Wikipediaan viittaaminen on huonoa siksi, että siitä ei tule kunniaa kenellekään, sillä eihän Wikipedian artikkeleista voi kiittää ketään tiettyä henkilöä. Sellainen viittaus on ihan joutava, senkin tilan tieteellisessä tekstissä, jossa pitää välttää joutokäyntiä, voisi käyttää viittaamaan johonkin tiedettyyn nimeen!