Puhuminen hopeaa

Vaimo aina kritisoi sitä, miten yliarvostettua nimenomaan kirjallinen esitystapa akateemisessa tutkimuksessa on. Kritiikin taustalla on tietenkin se, että kirjallinen esitystapa on hänelle niin tuskallista. Hän peräänkuuluttaakin erilaisia tapoja tehdä tieteellistä tutkimusta. On kuitenkin vaikea kuvitella, millä muulla tavalla tieteellistä tietoa välitettäisiin kuin kirjoittamalla (videotallenteet suullisista esityksistä ovat yksi vaihtoehtoinen tapa).

Laajennetaan ajatusta analogisesti. Minä voisin kritisoida sitä, miten yliarvostettua keskustelu parisuhteen ylläpitomuotona on. Aina kaikesta pitäisi olla puhumassa. Kaikesta. Miksi ei riitä, että on lähellä ja katsoo, mitä puoliso tekee? Miksi kosketus on huono, jos sitä ei ryyditä puhe?

Kuten akateemisen diskurssin kirjallispainotteisuudessa on tässäkin kyse siitä, kuka käyttää valtaa. Akateeminen valta on perinteisesti ollut niillä, jotka hallitsevat kirjallisia instituutioita — kirjastoja, kustantamoja, jne. — kun taas parisuhdediskurssissa valta on ennen kaikkea naisilla. Kyllä, nykyaikaisilla parisuhdemarkkinoilla mies on altavastaajan asemassa ja joutuu alistumaan siihen, mitä vallanpitäjät sanelevat. Siksi kosketus ja lähellä olo ei riitä, siksi yhdessä tekeminen ei riitä, siksi joka ikisestä asiasta on yritettävä puhua jotakin.

Kas, tänään onkin muuten tasa-arvon päivä. Olkoon tämä kirjoitus nyt minun panokseni tähän teemapäivään, vaikka ajallisesti kyse on vain yhteensattumasta.

Sitten kun meillä on varaa...

Sana sinkku on jo kaikkien vanha tuttu. Ennen vanhaan se tarkoitti single-levyä. Sitäkin aiemmin se tarkoitti samaa kuin kinkku (lainattu suoraan ruotsin šinka-lausunnasta). Nykyään se tarkoittaa yksin elävää aikuista. Kuulemma sana on lyhenne ilmauksesta single income, no kids.

Eipä siinä mitään, pari vuotta sitten törmäsin Juha Itkosen romaanissa Anna minun rakastaa enemmän sanaan dinkku, jonka Itkonen antaa ymmärtää olevan jonkun muun kuin hänen keksimänsä. Tämä sana on lyhenne ilmauksesta double income, no kids. Puhutaan siis markkinamiehen unelmasta, työssäkäyvästä pariskunnasta, jonka rahat eivät hupene lapsiin ja jolla siksi on varaa hassata turhuuksiin.

Kehittelin tuolloin pari uutta samaa henkeä noudattelevaa termiä. Näistä sitku kuvastaa tämänhetkistä elämäntilannettani. Sana on lyhenne ilmauksesta single income, two kids, ja tämä ei rajoitu vain yksinhuoltamiseen. Toisin kuin hetimullekaikkinyt-elämässä, sitku-elämässä kaikki tapahtuu joskus myöhemmin, sitku se on mahollista. Sitku saa rahaa.

Mutta jos elämäntilanne on no income, two kids, on koko elämä yhtä nitkuttelua.