Firmassani pyörii aina misuja

On aivan tavallista, että sylissäni istuu kaksi nuorta narttua nuolemassa toisiaan. Yritä siinä nyt sitten keskittyä työntekoon! Ongelmia tulee jo siinä, kun pitäisi yltää näppäimistöön.

Ikään kuin suunta olisi löytymässä

Paljon on taas ehtinyt vettä virrata Kuurnan kanavan tulvaporteista sen jälkeen, kun olen viimeksi tänne kirjoittanut. Itse asiassa huomasin jo tuossa viime lauantaina, että kiinnihän ne tulvaportit jo ovat. Kesäkuun alkupuolella, jolloin tänne viimeksi kirjoitin, ne muistaakseni olivat vielä auki, kun Pielisen pinta oli sen verran korkealla. Mutta ollaas nyt jaarittelematta.

Niin, miksi en sitten kirjoittanut yli kuukauteen? Tjaah, jotenkin tympäännyin siihenkin. Ehdin tympääntyä kaikkeen, kun elämä oli pelkkää kotona nuhjaamista. Itsetunto nollissa jne, kyllähän te tiedätte. Lisäksi tuo vaimon keksimä talonmaalausprojekti (josta hän itse on melkein kokonaan laistanut) pukkasi yksitoikkoista tekemistä kesäkuun valoisiin päiviin siinä määrin, että ei jaksanut enää tänne tulla yksitoikkoista tekstiä suoltamaan.

Tosiaan, kotona nuhjaamiselle ei meinannut näkyä loppua. Sen sijaan virkauralleni valtion palveluksessa oli loppu tiedossa, ja sen lähestyminen sai tympääntymään ja ahdistumaan vielä enemmän. Mielenkiintoisia työpaikkoja ei ollut tarjolla, ja niistäkin vähistä, joihin hain, en edes vastauksia saanut. Saatanan hyväkkäät, ikään kuin minä olisin kuka tahansa luuseri. Ei! Minähän olen tohtorikoulupudokasluuseri. Sellaisilla ei tunnetusti tee mitään, eivät ne mitään osaa, eivätkä käytännön elämästä mitään tajua.

Juu, työttömäksi en halunnut jäädä, se se vasta tympeää hommaa onkin. Niinpä tulin perustaneeksi toiminimen kesäkuun viimeisenä, samana päivänä, jolloin olin viimeistä päivää valtiolla töissä. Kustu-setä on nyt sitten yrittäjä. Enkä vahingossakaan tässä mene paljastamaan, minkä alan yrittäjä. Osoittakaa te lukijat yrittäjähenkeä sen verran, että yritätte selvittää sen itse.

Mutta eihän se yrittäjän elämä nyt heti alusta asti ruusuisena aukene. Puolitoista viikkoa meni siinäkin nuhjatessa, kun ei tilauksia tullut. Niin, en minä siis ihan tyhjän päälle yritystä perustanut, vaan minulla oli jo tiedossa alihankintatilauksia parilta firmalta. Siis piti olla, mutta niitä ei tahtonut kuulua. Eipähän ainakaan tarvinnut olla työttömänä, jos kohta rahaakaan ei tullut.

Vaan kuten sanoin, puolitoista viikkoa meni nuhjatessa. Tänään sain ensimmäisen ison tilauksen, jee! Näyttää siis lopultakin siltä, että elämästä voi tulla jotain. On se kyllä silleen kumma, että olen vuosikausien ajan, suorastaan yläasteelta asti, salaa haaveillut yritystoiminnasta. Aina on vain puuttunut pari pikkuseikkaa: liikeidea ja halu hankkia asiakkaita. Nyt molemmat ongelmat näyttivät ratkeavan kuin itsekseen, sillä liikeidean ja ensimmäiset asiakkaani sain, kun ihan muutaman päivän sisään törmäsin kahteen ilmoitukseen, joissa saman alan yritykset etsivät alihankkijoita. Rohkaistuin siis ja hyppäsin lentokoneesta tietämättä, miten laskuvarjo on pakattu.

Kuuluu toki perherintamallekin uutta. Kolmas lapsi näyttäisi olevan tulossa, vaikka tarkoitus ei ihan ollut. Ei siinä mitään, ajoitus vain oli huonoin mahdollinen, kun muutenkin olin ihan romahtamispisteessä, lasten kohelluksessa nuhjaaminen täällä kotona ahdisti enemmän kuin sanoin pystyy kuvaamaan, talonmaalausprojekti ei tuntunut edistyvän yhtään (se on muutenkin vielä ihan vaiheessa, mutta olen melkein jo ehtinyt unohtaa koko homman) ja työasiatkin näyttivät vielä siinä vaiheessa olevan täysin umpikujassa. Nyt on senkin ajatuksen kanssa eletty pari viikkoa, ja kun tietää, millainen pää minulla on, niin eipä tuosta kai enää joidenkin viikkojen tai kuukausien päästä mitään ongelmaa ole.

Odottelen innolla sitä, kun lapset ensi kuussa menevät päivähoitoon, ja minä saan — ah! — työrauhan kotona.

Ai niin, sellainen vielä näin ennakkotietona, että blogini täyttää onnekkaasti vuoden tuossa ylihuomenna. Ehkä muistan kirjoittaa jonkin sortin onnittelutekstin silloin, mutta jos en muista, niin tästä ainakin näette, että en sitä ihan kokonaan ole unhoittanut.

Sadepäivä sisällä(ni)

Siitä on kohta vuosi, kun kirjoitin tulevaisuudesta, jota ei tullutkaan. Eikä sitä tällä menolla taida tosiaankaan tulla. Määräaikainen virkasuhteeni lähenee loppuaan, ja tämän vuoden puolella on vahvasti näkynyt merkkejä siitä, että tutkijaa minusta ei tule. En vain osaa sosiaalistua edes yliopistoon enkä mukautua yliopiston hallintokulttuuriin.

Uutta työpaikkaa on sitten hakusessa, mutta vähän nihkeää on silläkin rintamalla. Karkeasti avoimet työpaikat voisi jakaa kahteen ryhmään. Niihin, jotka vaativat kovaa motivaatiota, henkilökohtaisia näkemyksiä, vahvaa sitoutumista ja kykyä johtaa projekteja. Ja niihin, jotka vaativat jotain nimenomaista ammattitaitoa, jota minulla ei ole.

Ei minusta tällä hetkellä ole mitään projekteja johtamaan, motivaationkin kanssa on vähän niin ja näin. Haluaisin jotain työtä lähinnä siksi, että tulen entistä hullummaksi ilman sosiaalisia kontakteja. Jos luetaan, mitä kirjoitin viime heinäkuussa, huomataan, että silloinkin arvelin sen jonkin elämästäni puuttuvan olevan nimenomaan sosiaaliset suhteet. Nyt olen jo hyvin vakuuttunut, että juuri sosiaalisten tilanteiden (ja pysyvien suhteiden) puute on se, mikä tekee elämästäni niin onton tuntuisen, vaikka niin paljon ulkoista hyvää olenkin saavuttanut. En minä halua työtä niinkään työn takia, enkä minä halua pakertaa jonkin homman kanssa yksinäni. Ei, minä haluan mielenkiintoisen työn, jossa joku muu on vetovastuussa ja jota minun ei tarvitse tehdä yksin.

Lisäksi on vähän epäselvää, pitäisikö minun olla työvoima- vai mielenterveystoimiston asiakas. Kun on poutaa ja voi puuhailla ulkona, menee ihan hyvin. Mutta heti, kun tulee sadepäivä, kaikki romahtaa ja elämä tuntuu olevan taas umpikujassa. Miten heikossa voikaan mieliala taas tällä hetkellä olla! Vähintäänkin pitäisi varmaan mennä työvoimatoimistossa ammatinvalintapsykologille, kun ei tästä minun upiaakin upiammasta koulutushistoriasta ole mitään iloa työmarkkinoilla, kun se on kokonaisuudessaan tähdännyt tutkijan työhön, eikä minusta nyt tutkijaksi ole. Mitä helevattua minä nyt sitten haluaisin? Joku voisi auttaa minua siinä.

Purnataan nyt vielä lopuksi siitä, että ihan yhdentekeväähän näitä on tänne vuodatella, kun en saa mitään fiidbäkkiä. Kaikkien muiden masisblogeissa on aina kymmeniä kommentteja, mutta kukaan ei vaivaudu kommentoimaan minun sanomisiani. Suohtana. Netinkäytöstä on vaikea saada sosiaalista, jos ei ole mitään sosiaalisia verkostoja.

Jos vaikka huomenna olisi poutaa, niin pääsisi kaivamaan pihalle kuoppaa. Ei mitään hautaa tietenkään, vaan pihalammikkoa. Allasmuovi on jo hankittuna.

Ajanhallinnan pitkä oppimäärä

Kaiken maailman vetelykset jaksavat aina ihastella sitä, miten pienten lasten vanhemmat ovat niin paljon tehokkaampia ajankäytössään ja hallitsevat kuin luonnostaan ajanhallinnan ja monien tehtävien tekemisen samaan aikaan.

Paskan marjat. Mitä pidempään olen pienten lasten vanhempana ollut, sitä tehottomammaksi ajankäyttöni on tullut. Ennen lapsia rykäisin vaikka minkälaisia huippusuorituksia vaikka kuinka tiukalla aikataululla, eikä tehokkuudessani ollut mitään ongelmia. Nykyään lähinnä lorvin tekemättä mitään järkevää. Kaikki aika valuu turhaan vätystelyyn, ei minkään erityisen tekemiseen, rauhallisemman hetken odotteluun.

Oi niitä aikoja, kun vielä sain jotain aikaiseksi. Niistä ei voi enää kuin unelmoida. Ennen minäkin mittasin aikaa tunneissa ja päivissä, nykyään lähinnä viikoissa ja kuukausissa. Bloginpitokin on jäänyt hyvin satunnaiseksi, kun en täällä kodin kohelluksessa osaa löytää sellaista rauhaa, että pystyisin muodostamaan kokonaisia järkeviä ajatuksia. Tästäkin kirjoituksesta tuli aivan huono ja keskeneräinen, vaikka ajatuksessa oli jopa jotain ideaakin.

Lopetanpa ennen kuin tulen kirjoittaneeksi enempää huonoa tuubaa.

Luomugenuiinit

Ajattelin tässä ohimennen, että jos sittenkin vaihtaisin alaa. Voisin ruveta vaikka turkistuottajaksi. Tekisin tällä tavalla tilit selviksi menneisyyteni kanssa: siirtyisin turkisten vastustamisesta voittajien puolelle.

Kasvattaisin genuiineja luonnonmukaisin menetelmin ja myisin genuiiniturkiksia hyvään hintaan. Ja siihen asti, kunnes genuiiniviljelmäni alkaisivat tuottaa satoa, elelisin herroiksi maataloustuilla. Myöntääköhän EU genuiininkasvattajille hyvätkin tuet?

Miesten työkalusarja

Tänään Kustu-setä näkee vaaleanpunaista.

Mainoslehdessä kaupiteltiin jälleen kerran "naisten työkalusarjaa". Siis sellaista vaaleanpunaista ja helmiäishohtoista salkkua, jossa on joukko huonolaatuisia, mutta vaaleanpunaisia työkaluja, joilla voi teoriassa suorittaa perinteisesti miehisiä työtehtäviä, kuten ruuvaamista ja naulaamista.

Joopatijoo, miksei ole "miesten työkalusarjoja"? Siis sellaisia siniharmaita tai työkoneenkeltaisia ja pahalle haisevalla mustalla kumilla koristeltuja tarvikesettejä, joilla voisi mukamas tehdä perinteisiä naisten töitä. Eihän tällä ajatuksella leikittely ole mitenkään enää uusi ajatus eikä edes omaa keksintöäni. Näin vanhemmiten sitä vaan ei aina enää jaksa olla kehityksen kärjessä, joten esittelen omia aivopierujani tässä nyt vähän jälkijunassa.

Väärän sukupuolen työkaluissahan oleellista on, että niillä ei pysty tekemään sitä työtä, johon ne on näennäisesti tarkoitettu. Kun epätoivoinen mies sitten epäonnistuu naisten töissä, voidaan säälivästi todeta, että eihän siitä mitään olisi tullutkaan. Sitten nainen voi pelastaa tilanteen kaivamalla esiin kunnon työkalut ja tekemällä työn yhdessä hujauksessa.

Miesten leivontasetti. Moottoroidusta, mustalla kumilla päällystetystä kaulimesta tarttuu pahaa makua taikinaan. Myös taikina tarttuu kaulimeen, ja tuloksena on vain sotkua. Tehoa väännetään kahvasta samaan tapaan kuin moottoripyörässä. Paineilmatoimiset piparimuotit. Pannaan taikinan päälle, tekniikka hoitaa taikinan leikkaamisen. Jos hoitaa. Vuotaa hydrauliikkaöljyä taikinaan.

Miesten vessaharja. Ladattava sähkövessaharja nylkyttää villimmin kuin paraskaan sähköhammasharja. Tekee enemmän sotkua kuin siivoaa.

Miesten pyykkisetti. Pyykkipojissa on mittarit, jotka ilmoittavat, kuinka suurella voimalla jousta painetaan auki. Jättävät mustia rasvatahroja pyykkiin. Pyykkinaruna on moottoripyörän ketjua. Pesuainemitassa on moottoroitu työnnin, joka tasaa kukkuramitat.

Miesten hiustenkuivain. Tunnetaan myös nimellä kuumailmapuhallin. Liian kuuma hiusten kuivaamiseen.

Miesten silitysrauta. Päällä istuttava, muistuttaa tiejyrää. Liian epäkäytännöllinen vaatteiden silittämiseen. Ei mahdu mihinkään säilöön.

Miesten ompelukone. V8-moottori. Pitää hirveää meteliä, kuluttaa paljon bensaa ja tuottaa paksua pakokaasua. Mukana tulee kuulosuojaimet. Neula on ainakin paksumpi kuin naapurilla. Paljon mittareita, joista voi tarkkailla koneen tehoja ja nopeutta. Itse vehkeellä ei tietenkään tee hevonvittuakaan.