Sadepäivä sisällä(ni)

Siitä on kohta vuosi, kun kirjoitin tulevaisuudesta, jota ei tullutkaan. Eikä sitä tällä menolla taida tosiaankaan tulla. Määräaikainen virkasuhteeni lähenee loppuaan, ja tämän vuoden puolella on vahvasti näkynyt merkkejä siitä, että tutkijaa minusta ei tule. En vain osaa sosiaalistua edes yliopistoon enkä mukautua yliopiston hallintokulttuuriin.

Uutta työpaikkaa on sitten hakusessa, mutta vähän nihkeää on silläkin rintamalla. Karkeasti avoimet työpaikat voisi jakaa kahteen ryhmään. Niihin, jotka vaativat kovaa motivaatiota, henkilökohtaisia näkemyksiä, vahvaa sitoutumista ja kykyä johtaa projekteja. Ja niihin, jotka vaativat jotain nimenomaista ammattitaitoa, jota minulla ei ole.

Ei minusta tällä hetkellä ole mitään projekteja johtamaan, motivaationkin kanssa on vähän niin ja näin. Haluaisin jotain työtä lähinnä siksi, että tulen entistä hullummaksi ilman sosiaalisia kontakteja. Jos luetaan, mitä kirjoitin viime heinäkuussa, huomataan, että silloinkin arvelin sen jonkin elämästäni puuttuvan olevan nimenomaan sosiaaliset suhteet. Nyt olen jo hyvin vakuuttunut, että juuri sosiaalisten tilanteiden (ja pysyvien suhteiden) puute on se, mikä tekee elämästäni niin onton tuntuisen, vaikka niin paljon ulkoista hyvää olenkin saavuttanut. En minä halua työtä niinkään työn takia, enkä minä halua pakertaa jonkin homman kanssa yksinäni. Ei, minä haluan mielenkiintoisen työn, jossa joku muu on vetovastuussa ja jota minun ei tarvitse tehdä yksin.

Lisäksi on vähän epäselvää, pitäisikö minun olla työvoima- vai mielenterveystoimiston asiakas. Kun on poutaa ja voi puuhailla ulkona, menee ihan hyvin. Mutta heti, kun tulee sadepäivä, kaikki romahtaa ja elämä tuntuu olevan taas umpikujassa. Miten heikossa voikaan mieliala taas tällä hetkellä olla! Vähintäänkin pitäisi varmaan mennä työvoimatoimistossa ammatinvalintapsykologille, kun ei tästä minun upiaakin upiammasta koulutushistoriasta ole mitään iloa työmarkkinoilla, kun se on kokonaisuudessaan tähdännyt tutkijan työhön, eikä minusta nyt tutkijaksi ole. Mitä helevattua minä nyt sitten haluaisin? Joku voisi auttaa minua siinä.

Purnataan nyt vielä lopuksi siitä, että ihan yhdentekeväähän näitä on tänne vuodatella, kun en saa mitään fiidbäkkiä. Kaikkien muiden masisblogeissa on aina kymmeniä kommentteja, mutta kukaan ei vaivaudu kommentoimaan minun sanomisiani. Suohtana. Netinkäytöstä on vaikea saada sosiaalista, jos ei ole mitään sosiaalisia verkostoja.

Jos vaikka huomenna olisi poutaa, niin pääsisi kaivamaan pihalle kuoppaa. Ei mitään hautaa tietenkään, vaan pihalammikkoa. Allasmuovi on jo hankittuna.