Anoppi antoi tällaisen söpön kalan.
keskiviikko 16. tammikuuta 2008
keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Onnea Remu! Muistin syöverit avattu!
Tämän päivän lehdessä kirjoitettiin Remu Aaltosen täyttävän 60 vuotta. Siitä muistui mieleeni, mitä tapahtui Porvoossa kymmenen vuotta sitten, Remun 50-vuotispäivänä. (Kyllä, siitä tosiaan on jo kymmenen vuotta! Meneepä se aika nopeasti, vastahan tässä oltiin nuoria.)
Sinä päivänä olin seurakuntanuorten valokuvauskerhossa, siinä seurakuntatalon kellarissa, jota myös Alustaksi nimitettiin (kai sitä edelleenkin kutsutaan samalla nimellä). Kerhon jo loputtua astui tilaan sekavanoloinen ja hampuusin näköinen keski-ikäinen mies. Hän kysyi, oliko siellä pappia. No eipä ollut. Menimme ulos, siis sekä me valokuvauskerholaiset että tämä sekava mies.
Ja mitä näimme ulkona? Seurakuntatalon parkkipaikalla erään auton konepellillä istui
nainen, joka ulkonäkönsä ja olemuksensa puolesta oli miehen seuralainen, ja kusi auton päälle. Miksikö? No, kävi ilmi, että pariskunta uskoi auton kuuluvan papille, ja heillä oli tapana kusta pappien autojen päälle. Tämän jälkeen he vielä saarnasivat kirkkoa vastaan ja ylistivät eksistentialismia. Eräs sovitteleva, joskin korstomainen meikäläinen sai puhuttua heidät poistumaan paikalta.
Jäimme kadulle seurakuntatalon portin eteen porukassa seisoksimaan ja ihmettelemään tapahtunutta. Mutta ehei, ei tässä vielä kaikki! Runkkupuiston suunnalta kuului huilunsoittoa (muistutettakoon tässä vaiheessa, että kyseessä oli tosiaan pikkupakkasellinen tammikuun ilta, taisikohan sitä vähän luntakin sadella). Meitä lähestyi mies, joka soitti huilua kävellessään.
Koska olin juuri tulossa valokuvauskerhosta, minulla sattui olemaan kaulassani kamera. Latasin salaman ja ajattelin ottaa tästä hupsusta huilistista kuvan. Juuri ennen, kun laukaisin kamerani, mies liukastui. Salamavalon välähdyksessä näin miehen kokonaan ilmassa. Huilunsoitto taukosi siksi aikaa, kun mies nousi pystyyn. Hän jatkoi soitellen kävelyään, ei sanonut meille mitään eikä ehkä edes huomannut meitä.
(Tässä kohtaa on esitettävä klassinen huomautus, että filmi ei ollut kamerassani kunnolla, enkä näin ollen saanut kuvaa miehestä. Nyt ette tietenkään enää usko tätä tarinaa, mutta sama se minulle.)
Näin monessa hörhössä riittää tietenkin sulateltavaa, joten valuimme porukalla (pöh, eihän ylämäkeen voi valua, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin) torin puolelle ja jäimme vielä sinne seisoksimaan ja juttelemaan loppuillaksi. Ja mitä vielä näimme: Torin ohitse ajoi mustamaija. Takaikkunoiden läpi heijastuva valo paljasti, että kyydissä istui tämä aiemmin näkemämme pariskunta.
Niin tosiaan, myöhemmin samana iltana Mattiesko Hytönen kertoi televisiossa, että Remu Aaltonen vietti 50-vuotispäiviään. En tiedä, viettikö hän niitä Porvoossa, enkä tiedä edes sitä, oliko näkemillämme hörhöillä mitään tekemistä Remun juhlien kanssa. Mutta niin ne vain palautuivat mieleen, kun luin tänään lehdestä Remun 60-vuotisjuhlista.
Sinä päivänä olin seurakuntanuorten valokuvauskerhossa, siinä seurakuntatalon kellarissa, jota myös Alustaksi nimitettiin (kai sitä edelleenkin kutsutaan samalla nimellä). Kerhon jo loputtua astui tilaan sekavanoloinen ja hampuusin näköinen keski-ikäinen mies. Hän kysyi, oliko siellä pappia. No eipä ollut. Menimme ulos, siis sekä me valokuvauskerholaiset että tämä sekava mies.
Ja mitä näimme ulkona? Seurakuntatalon parkkipaikalla erään auton konepellillä istui
nainen, joka ulkonäkönsä ja olemuksensa puolesta oli miehen seuralainen, ja kusi auton päälle. Miksikö? No, kävi ilmi, että pariskunta uskoi auton kuuluvan papille, ja heillä oli tapana kusta pappien autojen päälle. Tämän jälkeen he vielä saarnasivat kirkkoa vastaan ja ylistivät eksistentialismia. Eräs sovitteleva, joskin korstomainen meikäläinen sai puhuttua heidät poistumaan paikalta.
Jäimme kadulle seurakuntatalon portin eteen porukassa seisoksimaan ja ihmettelemään tapahtunutta. Mutta ehei, ei tässä vielä kaikki! Runkkupuiston suunnalta kuului huilunsoittoa (muistutettakoon tässä vaiheessa, että kyseessä oli tosiaan pikkupakkasellinen tammikuun ilta, taisikohan sitä vähän luntakin sadella). Meitä lähestyi mies, joka soitti huilua kävellessään.
Koska olin juuri tulossa valokuvauskerhosta, minulla sattui olemaan kaulassani kamera. Latasin salaman ja ajattelin ottaa tästä hupsusta huilistista kuvan. Juuri ennen, kun laukaisin kamerani, mies liukastui. Salamavalon välähdyksessä näin miehen kokonaan ilmassa. Huilunsoitto taukosi siksi aikaa, kun mies nousi pystyyn. Hän jatkoi soitellen kävelyään, ei sanonut meille mitään eikä ehkä edes huomannut meitä.
(Tässä kohtaa on esitettävä klassinen huomautus, että filmi ei ollut kamerassani kunnolla, enkä näin ollen saanut kuvaa miehestä. Nyt ette tietenkään enää usko tätä tarinaa, mutta sama se minulle.)
Näin monessa hörhössä riittää tietenkin sulateltavaa, joten valuimme porukalla (pöh, eihän ylämäkeen voi valua, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin) torin puolelle ja jäimme vielä sinne seisoksimaan ja juttelemaan loppuillaksi. Ja mitä vielä näimme: Torin ohitse ajoi mustamaija. Takaikkunoiden läpi heijastuva valo paljasti, että kyydissä istui tämä aiemmin näkemämme pariskunta.
Niin tosiaan, myöhemmin samana iltana Mattiesko Hytönen kertoi televisiossa, että Remu Aaltonen vietti 50-vuotispäiviään. En tiedä, viettikö hän niitä Porvoossa, enkä tiedä edes sitä, oliko näkemillämme hörhöillä mitään tekemistä Remun juhlien kanssa. Mutta niin ne vain palautuivat mieleen, kun luin tänään lehdestä Remun 60-vuotisjuhlista.
tiistai 11. joulukuuta 2007
Miesten työkalusarja
Tänään Kustu-setä näkee vaaleanpunaista.
Mainoslehdessä kaupiteltiin jälleen kerran "naisten työkalusarjaa". Siis sellaista vaaleanpunaista ja helmiäishohtoista salkkua, jossa on joukko huonolaatuisia, mutta vaaleanpunaisia työkaluja, joilla voi teoriassa suorittaa perinteisesti miehisiä työtehtäviä, kuten ruuvaamista ja naulaamista.
Joopatijoo, miksei ole "miesten työkalusarjoja"? Siis sellaisia siniharmaita tai työkoneenkeltaisia ja pahalle haisevalla mustalla kumilla koristeltuja tarvikesettejä, joilla voisi mukamas tehdä perinteisiä naisten töitä. Eihän tällä ajatuksella leikittely ole mitenkään enää uusi ajatus eikä edes omaa keksintöäni. Näin vanhemmiten sitä vaan ei aina enää jaksa olla kehityksen kärjessä, joten esittelen omia aivopierujani tässä nyt vähän jälkijunassa.
Väärän sukupuolen työkaluissahan oleellista on, että niillä ei pysty tekemään sitä työtä, johon ne on näennäisesti tarkoitettu. Kun epätoivoinen mies sitten epäonnistuu naisten töissä, voidaan säälivästi todeta, että eihän siitä mitään olisi tullutkaan. Sitten nainen voi pelastaa tilanteen kaivamalla esiin kunnon työkalut ja tekemällä työn yhdessä hujauksessa.
Miesten leivontasetti. Moottoroidusta, mustalla kumilla päällystetystä kaulimesta tarttuu pahaa makua taikinaan. Myös taikina tarttuu kaulimeen, ja tuloksena on vain sotkua. Tehoa väännetään kahvasta samaan tapaan kuin moottoripyörässä. Paineilmatoimiset piparimuotit. Pannaan taikinan päälle, tekniikka hoitaa taikinan leikkaamisen. Jos hoitaa. Vuotaa hydrauliikkaöljyä taikinaan.
Miesten vessaharja. Ladattava sähkövessaharja nylkyttää villimmin kuin paraskaan sähköhammasharja. Tekee enemmän sotkua kuin siivoaa.
Miesten pyykkisetti. Pyykkipojissa on mittarit, jotka ilmoittavat, kuinka suurella voimalla jousta painetaan auki. Jättävät mustia rasvatahroja pyykkiin. Pyykkinaruna on moottoripyörän ketjua. Pesuainemitassa on moottoroitu työnnin, joka tasaa kukkuramitat.
Miesten hiustenkuivain. Tunnetaan myös nimellä kuumailmapuhallin. Liian kuuma hiusten kuivaamiseen.
Miesten silitysrauta. Päällä istuttava, muistuttaa tiejyrää. Liian epäkäytännöllinen vaatteiden silittämiseen. Ei mahdu mihinkään säilöön.
Miesten ompelukone. V8-moottori. Pitää hirveää meteliä, kuluttaa paljon bensaa ja tuottaa paksua pakokaasua. Mukana tulee kuulosuojaimet. Neula on ainakin paksumpi kuin naapurilla. Paljon mittareita, joista voi tarkkailla koneen tehoja ja nopeutta. Itse vehkeellä ei tietenkään tee hevonvittuakaan.
Mainoslehdessä kaupiteltiin jälleen kerran "naisten työkalusarjaa". Siis sellaista vaaleanpunaista ja helmiäishohtoista salkkua, jossa on joukko huonolaatuisia, mutta vaaleanpunaisia työkaluja, joilla voi teoriassa suorittaa perinteisesti miehisiä työtehtäviä, kuten ruuvaamista ja naulaamista.
Joopatijoo, miksei ole "miesten työkalusarjoja"? Siis sellaisia siniharmaita tai työkoneenkeltaisia ja pahalle haisevalla mustalla kumilla koristeltuja tarvikesettejä, joilla voisi mukamas tehdä perinteisiä naisten töitä. Eihän tällä ajatuksella leikittely ole mitenkään enää uusi ajatus eikä edes omaa keksintöäni. Näin vanhemmiten sitä vaan ei aina enää jaksa olla kehityksen kärjessä, joten esittelen omia aivopierujani tässä nyt vähän jälkijunassa.
Väärän sukupuolen työkaluissahan oleellista on, että niillä ei pysty tekemään sitä työtä, johon ne on näennäisesti tarkoitettu. Kun epätoivoinen mies sitten epäonnistuu naisten töissä, voidaan säälivästi todeta, että eihän siitä mitään olisi tullutkaan. Sitten nainen voi pelastaa tilanteen kaivamalla esiin kunnon työkalut ja tekemällä työn yhdessä hujauksessa.
Miesten leivontasetti. Moottoroidusta, mustalla kumilla päällystetystä kaulimesta tarttuu pahaa makua taikinaan. Myös taikina tarttuu kaulimeen, ja tuloksena on vain sotkua. Tehoa väännetään kahvasta samaan tapaan kuin moottoripyörässä. Paineilmatoimiset piparimuotit. Pannaan taikinan päälle, tekniikka hoitaa taikinan leikkaamisen. Jos hoitaa. Vuotaa hydrauliikkaöljyä taikinaan.
Miesten vessaharja. Ladattava sähkövessaharja nylkyttää villimmin kuin paraskaan sähköhammasharja. Tekee enemmän sotkua kuin siivoaa.
Miesten pyykkisetti. Pyykkipojissa on mittarit, jotka ilmoittavat, kuinka suurella voimalla jousta painetaan auki. Jättävät mustia rasvatahroja pyykkiin. Pyykkinaruna on moottoripyörän ketjua. Pesuainemitassa on moottoroitu työnnin, joka tasaa kukkuramitat.
Miesten hiustenkuivain. Tunnetaan myös nimellä kuumailmapuhallin. Liian kuuma hiusten kuivaamiseen.
Miesten silitysrauta. Päällä istuttava, muistuttaa tiejyrää. Liian epäkäytännöllinen vaatteiden silittämiseen. Ei mahdu mihinkään säilöön.
Miesten ompelukone. V8-moottori. Pitää hirveää meteliä, kuluttaa paljon bensaa ja tuottaa paksua pakokaasua. Mukana tulee kuulosuojaimet. Neula on ainakin paksumpi kuin naapurilla. Paljon mittareita, joista voi tarkkailla koneen tehoja ja nopeutta. Itse vehkeellä ei tietenkään tee hevonvittuakaan.
torstai 1. marraskuuta 2007
Uutta suomalaista sarjakuvataidetta
Tyypeillä kuvassa on huput päässä, ja on pimeää. Siksi kuvassa ei näy ketään. Tai oikeastaan en vain jaksanut piirtää niitä.
tiistai 31. heinäkuuta 2007
Tulevaisuus, jota ei tullutkaan
Silloin, kun Kustu-setä oli nuori, Porvoo oli vielä Porvoo. Nykyään siitä on kuoriutunut pääkaupunkiseudun lähiö. Minun Porvootani ei enää ole. Tämän saman saan huomata joka kerta, kun Porvoossa käyn.Tosin nuorempana Kustu-sedällä ei ollut niin laajaa maailmankatsomusta, ja kaikkea katsottiin porvoonsinisten silmälasien läpi. Se oli sitä aikaa, kun paperikuvia vielä skannattiin tietokoneelle, kuten tuo viereinen. Tai itse asiassa skannattiin koulussa, kun eihän kellään nyt kotona skanneria ollut. Se oli sellaista lamanjälkeisen krapulan jälkeisen orastavan nousukauden haikean tulevaisuudenuskon aikaa. Se oli yksinkertaisten lauserakenteiden aikaa.
(Pyh, unohdetaan tuo viimeinen, kirjoitin sen tuohon vain tuomaan vähän särmää tekstiin.)
Mistä olinkaan kirjoittamassa... Niin, nuorena miehenä Porvoossa odotin tulevaisuudelta paljon. Lähinnä kai siksi, että silloisella nykyisyydellä ei ollut paljon tarjottavaa. Tai paljon ja paljon, mutta jotain puuttui — ihmissuhteet. Sen vähäisemmiksi ne eivät voineet käydä, ajattelin. Tästä voi vain nousta, luulin. Tärkein ystäväni oli Porvoo. Eivät kaupungin asukkaat, vaan itse kaupunki. Nykyään tämäkin ystävä on niin muuttunut, että en ole sitä enää tuntea.
Muistoissani Porvoo on edelleen jämähtänyt tuohon viime vuosituhannen idylliin (ei se varmaan kaikkien mielestä idylli ollut silloinkaan), ja jämähdyksenhän ymmärtää, kun en enää asu siellä. Aikaan, jolloin odotin tulevaisuudelta jotain. Jotain sellaista, mitä en sittemmin saanutkaan, vaikka paljon kaikkea olen saanutkin.
Silti tuntuu, että edelleen tämä jokin puuttuu. En tiedä, mitä se olisi. Tiedän vain, että se puuttuu. Ja jos sen saisinkin, tunnistaisinko sitä? Ehkä tunne jonkin puuttumisesta on viime kädessä pysyvä. Eivät vain Porvoo-muistoni ole jämähtäneet kymmenen vuoden taakse, vaan minä itsekin olen sinne jämähtänyt, nuorukaiseksi, joka odottaa tulevaisuudelta paljon mutta joka ei tiedä, mitä on odottamassa.
Kai se on jonkinlainen arvostus ja huomatuksi tuleminen, läheiset ihmissuhteet. Paljon niitä ei ollut silloinkaan, eikä niitä ainakaan enempää ole nytkään. Mutta se tulevaisuus, jota odotin, sen olisi pitänyt koittaa muutaman vuoden sisällä. Nyt noistakin muutamista vuosista on jo aikaa, mutta yhä vain odotan tulevaisuuden alkua, nuoresta aikuiseksi siirtymistä. Mitä minä silläkin nyt tarkoitan? Naimisissa olen ollut jo seitsemän vuotta, minulla on kaksi lasta, omakotitalo, asuntolainaa ja valtion virka (määräaikainen, tietenkin). Suunnilleen kaikki ne ulkoiset puitteet, joita elämässä voisi kuvitella tavoittelevansa, olen saanut.
Mutta sisällä on jotain sellaista tyhjää, jossa tämänpäiväisen kaltainen myrskytuuli aina tuivertaa. Enkä osaa sitä sanoiksi pukea. En osannut silloin, en osaa vieläkään. Ehkä tulevaisuudessa osaan. Kun se koittaa.
tiistai 24. heinäkuuta 2007
Osta sie 27-vuotias Mersu
Auto on huono sijoituskohde — sehän on käyttöesine. Auton arvo alkaa laskea heti, kun se ajetaan liikkeestä ulos. Esimerkiksi tämän tilaston mukaan auton arvo putoaa vuodessa 10 - 20 %, ja pudotuksen väitetään kiihtyvän seitsemän ikävuoden jälkeen.
Kehitys ei kuitenkaan jatku samansuuntaisena loputtomiin. Jossain vaiheessa romusta tulee antiikkia, ja sen arvo alkaa taas nousta. Mutta missä vaiheessa auto muuttuu käyttöesineestä sijoituskohteeksi? Edellä esitelty tilastokin päättyy 12 vuoteen, vaikka suuri osa autokannasta on liikenteessä keskimäärin 18-vuotiaaksi.
Otin asiasta selvää. Kokosin Nettiauto.com-palvelusta tietoja yksityishenkilöillä myynnissä olevista autoista (rajoitin poiminnan yksityishenkilöihin siksi, että ikäloppuja autoja kauppaavat enimmäkseen yksityishenkilöt). Selvitykseen tuli valituksi sellaisia automalleja, joita löytyi vähintään varhaisen 1980-luvun malleista hyvän matkaa 1990-luvulle tai pidemmällekin. Aineistossani on tiedot yli 5200 autosta, jotka olivat myynnissä viikolla 29.
Kontrolloin paitsi auton iän myös merkin ja mallin, moottorin tilavuuden sekä polttoaineen — muut seikat jätin huomiotta. Sovitin aineistooni regressiomallin... No joo, unohdetaan tämä tilastojargoni ja mennään tuloksiin (jos tilastolliset yksityiskohdat kiinnostavat, jätä kommentti). Valitsemani muuttujat selittävät 76,8 % käytetyn auton hinnan vaihtelusta. Loput vaihtelusta johtuvat arvatenkin auton kunnosta, korin mallista, lisävarusteista, auton sijainnista ja sen sellaisista tekijöistä, joita en nyt ottanut huomioon.
Ja tulos on, että käytetyn auton arvo on alimmillaan 27 vuoden iässä; tämän jälkeen auton arvo alkaa nousta. Mikäli siis harkitset käytetyn auton ostoa sijoitusmielessä, kannattaa ostaa 1980-luvun varhaisten vuosien hyväkuntoinen yksilö — ja ei kun aarre naftaliiniin ja odottamaan arvonnousua.
Tosin, ei se arvonnousu nyt ihan huimaa ole. 32-vuotiaan auton arvo on keskimäärin 14,4 % korkeampi kuin 27-vuotiaan, eli vuotuinen arvonnousu ensimmäisen viiden vuoden ajalta on noin 2,73 %. Helkkari soikoon, sehän on vähemmän kuin euriborit! Ei taida lyödä leiville autoihin sijoittaminen. (Ja tätä pidemmälle ulottuvia ennusteita ei tämän aineiston perusteella kannata ruveta edes tekemään, sillä aineistoni autoista vain 2,2 % on vanhempia kuin 27 vuotta.)
Tuolla ylempänä mainitsin kontrolloineeni auton merkin ja mallin, moottorin tilavuuden ja polttoaineen. Nämäkin tiedot voivat kiinnostaa jotakuta. Dieselkäyttöisen auton arvo on keskimäärin 15,1 % pienempi kuin bensiinikäyttöisen. 1,0 litraa suurempi moottori lisää auton arvoa 148,9 %:lla (0,5 litraa suurempi kone siis 74,5 %, eli suhde on lineaarinen). Keskimäärin halvin aineistossa mukana olleista autoista on Seat Ibiza, seuraavassa on lueteltu tutkimuksen muut automallit sekä niiden keskimääräisen hintapyynnön ero prosenteissa Seat Ibizaan (nämä erot kuvaavat nimenomaan automallien välisiä eroja, kun moottorin koko, polttoaine ja ikä oletetaan samoiksi):
Vielä yksi juttu. Mainitsin tuossa edellä, että prosentit kuvaavat eroja autojen hintapyynnöissä. Tässähän voisi nyt ajatella, että hintapyyntö on eri asia kuin auton arvo, hintapyynnössä on varmasti mukana ilmaa. Mutta jos ero hintapyynnön ja auton arvon välillä on systemaattinen (kaikki myyjät yrittävät myydä samassa suhteessa ylihintaan), sillä ei ole vaikutusta tämän selvityksen tuloksiin.
Kehitys ei kuitenkaan jatku samansuuntaisena loputtomiin. Jossain vaiheessa romusta tulee antiikkia, ja sen arvo alkaa taas nousta. Mutta missä vaiheessa auto muuttuu käyttöesineestä sijoituskohteeksi? Edellä esitelty tilastokin päättyy 12 vuoteen, vaikka suuri osa autokannasta on liikenteessä keskimäärin 18-vuotiaaksi.
Otin asiasta selvää. Kokosin Nettiauto.com-palvelusta tietoja yksityishenkilöillä myynnissä olevista autoista (rajoitin poiminnan yksityishenkilöihin siksi, että ikäloppuja autoja kauppaavat enimmäkseen yksityishenkilöt). Selvitykseen tuli valituksi sellaisia automalleja, joita löytyi vähintään varhaisen 1980-luvun malleista hyvän matkaa 1990-luvulle tai pidemmällekin. Aineistossani on tiedot yli 5200 autosta, jotka olivat myynnissä viikolla 29.
Kontrolloin paitsi auton iän myös merkin ja mallin, moottorin tilavuuden sekä polttoaineen — muut seikat jätin huomiotta. Sovitin aineistooni regressiomallin... No joo, unohdetaan tämä tilastojargoni ja mennään tuloksiin (jos tilastolliset yksityiskohdat kiinnostavat, jätä kommentti). Valitsemani muuttujat selittävät 76,8 % käytetyn auton hinnan vaihtelusta. Loput vaihtelusta johtuvat arvatenkin auton kunnosta, korin mallista, lisävarusteista, auton sijainnista ja sen sellaisista tekijöistä, joita en nyt ottanut huomioon.
Ja tulos on, että käytetyn auton arvo on alimmillaan 27 vuoden iässä; tämän jälkeen auton arvo alkaa nousta. Mikäli siis harkitset käytetyn auton ostoa sijoitusmielessä, kannattaa ostaa 1980-luvun varhaisten vuosien hyväkuntoinen yksilö — ja ei kun aarre naftaliiniin ja odottamaan arvonnousua.
Tosin, ei se arvonnousu nyt ihan huimaa ole. 32-vuotiaan auton arvo on keskimäärin 14,4 % korkeampi kuin 27-vuotiaan, eli vuotuinen arvonnousu ensimmäisen viiden vuoden ajalta on noin 2,73 %. Helkkari soikoon, sehän on vähemmän kuin euriborit! Ei taida lyödä leiville autoihin sijoittaminen. (Ja tätä pidemmälle ulottuvia ennusteita ei tämän aineiston perusteella kannata ruveta edes tekemään, sillä aineistoni autoista vain 2,2 % on vanhempia kuin 27 vuotta.)
Tuolla ylempänä mainitsin kontrolloineeni auton merkin ja mallin, moottorin tilavuuden ja polttoaineen. Nämäkin tiedot voivat kiinnostaa jotakuta. Dieselkäyttöisen auton arvo on keskimäärin 15,1 % pienempi kuin bensiinikäyttöisen. 1,0 litraa suurempi moottori lisää auton arvoa 148,9 %:lla (0,5 litraa suurempi kone siis 74,5 %, eli suhde on lineaarinen). Keskimäärin halvin aineistossa mukana olleista autoista on Seat Ibiza, seuraavassa on lueteltu tutkimuksen muut automallit sekä niiden keskimääräisen hintapyynnön ero prosenteissa Seat Ibizaan (nämä erot kuvaavat nimenomaan automallien välisiä eroja, kun moottorin koko, polttoaine ja ikä oletetaan samoiksi):
- Opel Kadett 1,0 %
- Saab 900 1,8 %
- Nissan Sunny 4,4 %
- Volvo 240 6,7 %
- Mazda 626 10,8 %
- Volkswagen Polo 31,0 %
- Honda Accord 34,9 %
- Opel Corsa 37,3 %
- Audi 100 39,8 %
- Mitsubishi Lancer 46,6 %
- Audi 80 63,1 %
- Toyota Corolla 65,0 %
- Ford Escort 66,4 %
- Volkswagen Golf 75,0 %
- Volkswagen Passat 80,8 %
- Honda Civic 89,8 %
- Mercedes-Benz 300 92,4 %
- BMW 316 114,1 %
- BMW 520 119,7 %
- Mercedes-Benz 200 149,0 %
- BMW 320 166,4 %
- BMW 325 180,0 %
- Toyota Celica 401,2 %
Vielä yksi juttu. Mainitsin tuossa edellä, että prosentit kuvaavat eroja autojen hintapyynnöissä. Tässähän voisi nyt ajatella, että hintapyyntö on eri asia kuin auton arvo, hintapyynnössä on varmasti mukana ilmaa. Mutta jos ero hintapyynnön ja auton arvon välillä on systemaattinen (kaikki myyjät yrittävät myydä samassa suhteessa ylihintaan), sillä ei ole vaikutusta tämän selvityksen tuloksiin.
torstai 19. heinäkuuta 2007
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
