Joskus opiskeluaikoina piti suorittaa nimistöntutkimuksen kurssi. Eipä juuri napannut, ja rykäisin kurssin läpi kirjatentillä. Kirja oli varsin puisevaa luettavaa. Silloin ei syttynyt kipinää nimistöntutkimukseen.
Vaan kyllä näin jälkeenpäin tulee useinkin mieleen hyviä nimistöntutkimuksellisia aiheita. Annan tässä pari esimerkkiä henkilönnimitutkimuksen aiheista. Näitä tutkimusaiheita saa minun puolestani ihan vapaasti soveltaa. Itse en nimittäin kuitenkaan tule näitä aiheita tosissani tutkimaan.
Klassinen mieltäni kutkuttava kysymys on jo pitkään ollut, miten sosioekonomiset taustamuuttujat vaikuttavat siihen, millaisen sukunimen henkilö itselleen valitsee naimisiin mennessään. Näppituntumana on, että etenkin akateemisesti koulutetut naiset suosivat yhdyssukunimiä. Toisaalta miehiä, jotka ovat ottaneet vaimonsa sukunimen, olen henkilökohtaisesti havainnoinut vain akateemisesti kouluttautuneissa. Onko näissä näppituntumissa perää? Käyttävätkö koulutetummat ihmiset populaatiotasolla enemmän hyödyksi lain tarjoamia mahdollisuuksia erilaisista nimivaihtoehdoista? Tai toisin päin kysyttynä, ovatko työväenluokkaiset ihmiset konservatiivisempia sukunimivalinnoissaan?
Toinen sosioekonomisiin taustamuuttujiin liittyvä on kysymys lapsen nimen valitsemisesta. Se nyt on selvää, että etunimimuoti muuttuu ajan saatossa. Mutta jakautuuko tässäkin muoti vanhempien koulutustason mukaan? Voiko lapsen nimen J-alkuisuudesta päätellä vanhempien työväenluokkaisuuden? Ovatko isovanhempien aikaiset nimet lapsella merkki vanhempien akateemisuudesta? Onko kaikilla taiteilijoiden lapsilla jokin hämärä, kotikutoinen nimi?
Kolmas tutkimusaihe vie suoraan internetmaailman ytimeen. Netissä ihmiset joutuvat tämän tästä valitsemaan itselleen nimimerkkejä eli aliaksia. Netti onkin pullollaan kaikkia sellaisia merkkiyhdistelmiä, jotka eivät sellaisenaan ole mitään oikeita sanoja tai nimiä, vaan enemmän tai vähemmän systemaattisia muunnelmia sanoista, nimistä ja populaarikulttuurin käsitteistä. Mutta millaista tämä nimenmuodostuksen itseohjautuminen on luonteeltaan? Mitä kaikkea pelkän aliaksen perusteella voi päätellä henkilöstä, joka on aliaksen itselleen valinnut? Voiko siitä päätellä sukupuolen? Iän? Koulutustason? Kulttuuritaustan? Asia olisi esim. kyselytutkimuksella selvitettävissä.
No joo, tässä näin alkuunsa muutama. Ehkä joku on näitä jo tutkinutkin, taustatutkimukseni on tässä tapauksessa vähän juosten kustua eli en tehnyt alkeellisintakaan esiselvitystä. Saatan palata asiaan myöhemmin, jos uutta tietoa minulle saakka kantautuu.
torstai 7. helmikuuta 2008
Kätevä saunaolutkaappi
Tekeekö mieli saunakaljaa, mutta et kehtaa lasten nähden kuskata olutta saunaan? Ei hätää! Ongelma voidaan ottaa uuden saunan suunnittelussa huomioon. Myös jo valmiit saunat voivat tarjota ratkaisun, kuten kuvassammekin. (Kuvan tilanne on lavastettu. Lavasteisiin ei valitettavasti löytynyt kuin jo tyhjennettyjä tölkkejä.)Saunamme ilmanvaihtohormi, joka siis tämän luukun takaa johtaa suoraan ulkoilmaan, on melko passeli olutkaappi. Kuvan hormissa on tosin se ongelma, että siihen mahtuu vain yksi tölkki. Etenkin uutta saunaa suunnitellessa kannattaakin ottaa tämä huomioon ja asentaa riittävän väljä hormi.
Hommahan toimii niin, että jo saunaa lämmittäessäsi viet oluet ilmanvaihtohormiin. Voit sulkea luukun lämmityksen ajaksi, jolloin tölkit eivät jää lasten näkyville. Syksystä kevääseen, kun ulkona on viileää, olut myös pysyy kätevästi viileänä. Ja sitten kun saunot — aah! Lapsethan eivät tunnetusti löylyhuoneessa pitkään viihdy, joten nautiskele rauhassa.
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Maailman pienin ynnäyskonemuseo
Olen jo pitkään ajatellut, että perustaisin museon. Maailman pienimmän ynnäyskonemuseon. Sillä harrastuksia pitää olla! Ja minä kerään ynnäyskoneita. Suotta minä niitä vain itselleni kerään, toki muillakin pitää olla oikeus nauttia näistä varhaisen tietotekniikan mestariteoksista. Koska koneita kertyy hitaaseen tahtiin, olisi museoni taatusti maailman pienin alallaan. Jos yksin tälle alalle omistautuneita museoita maailmassa nyt edes on.
Jaa mikä ynnäyskone? Sanaahan ei suomessa käytetä, esim. kuukkeli ei tuo yhtään osumaa (siis ennen tätä artikkelia). Yleisesti puhutaan vain laskukoneista tai tarkemmin yhteenlaskukoneista, sillä juuri muuta kuin yhteenlaskua näillä koneilla ei sellaisenaan voi tehdä. Koska kyse on vanhoista mekaanisista vehkeistä, vanhahtava yhteenlaskua tarkoittava sana ynnäys sopii mielestäni hyvin koneiden nimeen.
Minun ynnäyskonekokoelmaani siis kuuluu sellaisia mekaanisia laskukoneita, jotka toimivat lihasvoimalla. No, pannaan tähän ihan kuva niistä.
Varsinaiset ynnäyskoneet ovat tuossa alarivissä. Kaikki on löydetty oman maakunnan kirpputoreilta. Voisikin siis sanoa, että museoni on erikoistunut vain tällä alueella pyöriviin vehkeisiin.
Ensimmäinen vasemmalta on Precisa 108-10, sarjanumero DE 5302. Kone on valmistettu Länsi-Saksassa, ja näitä malleja on valmistettu vuodesta 1962 alkaen. Oman koneeni pohjassa on paikallisen konttorikoneliikkeen huoltotarra. Tarrassa on kolme merkintää, ensimmäinen päivätty 14.4.1973 ja viimeinen 14.4.1975. Itse ostin koneen paikallisesta Kontista.
Keskellä on Rich. Müller A/S:n Kööpenhaminassa valmistama vehje. Koneessa lukee "Dacometer 5", sarjanumero on 2612, joten se on valmistettu myöhemmin kuin tämä kappale, kuitenkin tiettävästi joskus vuosien 1947 ja 1949 välisenä aikana. Tässä dakometrissä on erikoisuutena se, että siinä on vain numerot yhdestä viiteen. Numerot kuudesta yhdeksään pitää sitten kikkailla eri tavalla. Aina, kun näppäintä painaa, kone laskee painalluksen yhteen siihen, mikä jo näytössä näkyy. Nollaaminen tapahtuu vivusta näytön vieressä. Kuvan vehje on aika pölyinen. Se oli toki pölyinen jo ostettaessa Öllölän kissakirppikseltä pari vuotta sitten, mutta nuo pölyt ovat tulleet ihan nykyisessä sijoituspaikassa.
Oikealla on museoni helmi, Burroughs Adding Machine Corporationin valmistama "kannettava" ynnäyskone. Kone on tosiaan kotoisin Yhdysvalloista, ja sen sarjanumero on A289302. Niin, kannettava tuo on nimeltään, mutta ei tuollaista päälle kymmenkiloista jötikkää ehkä ihan taskussa kannattaisi kuljettaa. Olen alustavasti selvitellyt koneen valmistusaikaa, mutta se voi oikeastaan olla mikä tahansa vuodesta 1925 aina 1960-luvulle saakka. Kone on täysin toimiva ja löytyi paikalliselta Fidan lähetystorilta.
Kuvassa ylärivillä on vielä pari vehjettä, ne ovat vaarivainaani jäämistöä ja kuuluvat museoni laajennettuihin kokoelmiin. Vasemmalla on Precisan sähkökäyttöinen laskukone mallia 164-12. Kone on valmistettu Sveitsissä. Se näyttää ehkä jopa hieman vanhemmalta kuin alarivin käsikäyttöinen kone. Kun sain tämän koneen, se oli vielä täysin toimintakuntoinen. Annoin silloin nelivuotiaan poikani vähän aikaa leikkiä sillä — ja kas: kone meni oikosulkuun! Nyt, kun panee virran päälle, se vain ruksuttaa tyhjää. En ole onnistunut korjaamaan vikaa. Käsikäyttöisten huoltaminen vaikuttaa asteen helpommalta.
Ylhäällä oikealla on melko tavanomaisen näköinen Adler-kirjoituskone. Kelkka ei tahdo pysyä paikallaan, vaan luiskahtaa pienestäkin tärähdyksestä vasempaan reunaan niin että jysähtää. Tästä syystä kone on oikeastaan käyttökelvoton, enkä ole jaksanut yrittää korjata sitä. Sillä mihin minä sitä tarvitsisinkaan? Sekä tämä Adler että sen vieressä lojuva Precisa on ostettu uusina Porvoosta ehkä joskus 1960-luvulla. Ne ovat olleet vaarini rakennusliikkeessä ihan oikeassa käytössä.
Niin joo, museoni on auki tilauksesta. Tervetuloa!
Jaa mikä ynnäyskone? Sanaahan ei suomessa käytetä, esim. kuukkeli ei tuo yhtään osumaa (siis ennen tätä artikkelia). Yleisesti puhutaan vain laskukoneista tai tarkemmin yhteenlaskukoneista, sillä juuri muuta kuin yhteenlaskua näillä koneilla ei sellaisenaan voi tehdä. Koska kyse on vanhoista mekaanisista vehkeistä, vanhahtava yhteenlaskua tarkoittava sana ynnäys sopii mielestäni hyvin koneiden nimeen.
Minun ynnäyskonekokoelmaani siis kuuluu sellaisia mekaanisia laskukoneita, jotka toimivat lihasvoimalla. No, pannaan tähän ihan kuva niistä.
Varsinaiset ynnäyskoneet ovat tuossa alarivissä. Kaikki on löydetty oman maakunnan kirpputoreilta. Voisikin siis sanoa, että museoni on erikoistunut vain tällä alueella pyöriviin vehkeisiin.Ensimmäinen vasemmalta on Precisa 108-10, sarjanumero DE 5302. Kone on valmistettu Länsi-Saksassa, ja näitä malleja on valmistettu vuodesta 1962 alkaen. Oman koneeni pohjassa on paikallisen konttorikoneliikkeen huoltotarra. Tarrassa on kolme merkintää, ensimmäinen päivätty 14.4.1973 ja viimeinen 14.4.1975. Itse ostin koneen paikallisesta Kontista.
Keskellä on Rich. Müller A/S:n Kööpenhaminassa valmistama vehje. Koneessa lukee "Dacometer 5", sarjanumero on 2612, joten se on valmistettu myöhemmin kuin tämä kappale, kuitenkin tiettävästi joskus vuosien 1947 ja 1949 välisenä aikana. Tässä dakometrissä on erikoisuutena se, että siinä on vain numerot yhdestä viiteen. Numerot kuudesta yhdeksään pitää sitten kikkailla eri tavalla. Aina, kun näppäintä painaa, kone laskee painalluksen yhteen siihen, mikä jo näytössä näkyy. Nollaaminen tapahtuu vivusta näytön vieressä. Kuvan vehje on aika pölyinen. Se oli toki pölyinen jo ostettaessa Öllölän kissakirppikseltä pari vuotta sitten, mutta nuo pölyt ovat tulleet ihan nykyisessä sijoituspaikassa.
Oikealla on museoni helmi, Burroughs Adding Machine Corporationin valmistama "kannettava" ynnäyskone. Kone on tosiaan kotoisin Yhdysvalloista, ja sen sarjanumero on A289302. Niin, kannettava tuo on nimeltään, mutta ei tuollaista päälle kymmenkiloista jötikkää ehkä ihan taskussa kannattaisi kuljettaa. Olen alustavasti selvitellyt koneen valmistusaikaa, mutta se voi oikeastaan olla mikä tahansa vuodesta 1925 aina 1960-luvulle saakka. Kone on täysin toimiva ja löytyi paikalliselta Fidan lähetystorilta.
Kuvassa ylärivillä on vielä pari vehjettä, ne ovat vaarivainaani jäämistöä ja kuuluvat museoni laajennettuihin kokoelmiin. Vasemmalla on Precisan sähkökäyttöinen laskukone mallia 164-12. Kone on valmistettu Sveitsissä. Se näyttää ehkä jopa hieman vanhemmalta kuin alarivin käsikäyttöinen kone. Kun sain tämän koneen, se oli vielä täysin toimintakuntoinen. Annoin silloin nelivuotiaan poikani vähän aikaa leikkiä sillä — ja kas: kone meni oikosulkuun! Nyt, kun panee virran päälle, se vain ruksuttaa tyhjää. En ole onnistunut korjaamaan vikaa. Käsikäyttöisten huoltaminen vaikuttaa asteen helpommalta.
Ylhäällä oikealla on melko tavanomaisen näköinen Adler-kirjoituskone. Kelkka ei tahdo pysyä paikallaan, vaan luiskahtaa pienestäkin tärähdyksestä vasempaan reunaan niin että jysähtää. Tästä syystä kone on oikeastaan käyttökelvoton, enkä ole jaksanut yrittää korjata sitä. Sillä mihin minä sitä tarvitsisinkaan? Sekä tämä Adler että sen vieressä lojuva Precisa on ostettu uusina Porvoosta ehkä joskus 1960-luvulla. Ne ovat olleet vaarini rakennusliikkeessä ihan oikeassa käytössä.
Niin joo, museoni on auki tilauksesta. Tervetuloa!
tiistai 5. helmikuuta 2008
10 x arki sujuvammaksi
Tarjosin tätä juttua Yhteishyvään, mutta eivät turjakkeet suostuneet julkaisemaan. Olikohan tämä liian lyhyt sinne?
1. Säilytä yöpöydän laatikossa taskumatillista terävää. Ota aamulla naukku ennen kuin nouset kuuntelemaan lasten tappelua ja kitinää siitä, miten tylsältä aamupuuro maistuu. Jos nouseminen tuntuu erityisen vaikealta, ota isompi naukku.
2. Saat itsellesi kätevästi tunnin tai pari omaa aikaa, kun istutat lapset television ääreen katsomaan lastenohjelmia. Jos TV:stä ei tule tarpeeksi lastenohjelmia, näytä videoita.
3. Ahdistaako? Onko huono olo? Lohduttaudu sillä, että jollakulla menee taatusti vielä huonommin kuin sinulla. Esimerkiksi lapsillasi, jotka vain vinkuvat turhautuneina aamusta iltaan.
4. Jos kiukuttelevien ja velttoilevien lasten pukeminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta, voit harjoitella siinä tarvittavia taitoja työntämällä hammastahnaa takaisin tuubiin.
5. Älä koskaan kursaile, ota kaikki mitä tarjotaan. Saat enemmän, ja asiatkin sujuvat joutuisammin. Jonkun on oltava ensimmäinen, jonkun on avattava tulppa. Ole sinä se.
6. Vuorottele puolisosi kanssa kaikessa. Kumpi saa nukkua vartin pidempään aamulla. Kumpi tekee minkäkin kotityön tällä kertaa. Kumpi on päällä ja kumpi alla. Kun vuorotteluperiaate on sovittu etukäteen, työnjako sujuu kuin itsestään ja ilman kitkaa, eikä erilaisia tehtäviä tarvitse yrittää arvottaa suhteessa toisiinsa.
7. Jos joudut jatkuvasti tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, joita et voi sietää, korjaa tilanne. Sano vain asiat suoraan niin kuin ne ovat äläkä kaihda omien, jyrkkienkään mielipiteiden kertomista. Jos sietämättömät ihmiset eivät tästä pidä, saat jatkossa olla heiltä rauhassa. Jos taas he pitävät siitä, muuttuu suhteennekin paremmaksi, etkä enää haluakaan välttää heidän seuraansa.
8. Tyhjä jääkaappi hankaloittaa arkea. Muista käydä välillä ruokakaupassa. Vilauta samalla bonuskorttia kassalla.
9. Opettele sanomaan ei. Jos sinulle tuodaan töissä lisätehtäviä — ei! Jos sinua pyydetään puulaakijengiin — ei! Jos pomo kysyy, onko töissä jotain ongelmia — ei! Ei! EI!
10. Älä turhaan sijaa vuodettasi tai avaa makuuhuoneen verhoja aamulla. Nukkumaanmeno käy paljon sujuvammin, kun peitto on jo vedetty syrjään ja verhot ovat jo kiinni.
— — —
Loppuun pari lainausta oikeasta Yhteishyvässä julkaistusta artikkelista (2/08, s. 24–25):
"Havaitse aikavarkaat: ei-toivotut puhelinkeskustelut, hyödytön internet-surffailu, laiskottelun aiheuttama viivästys, small talk puolituttujen kanssa, epäselvät tavoitteet ja ohjeet — ja hankkiudu niistä eroon."
"Hyödynnä odotteluaika. — — hoida ystävyyssuhteet kuntoon puhelimessa odottaessasi lasta harrastuksesta."
Siis voi jestamandeera! Mihin se elämä sitten muka pitää käyttää, ellei esim. laiskotteluun ja ystävyyssuhteisiin? Pyh! Hankkiudu niistä eroon. (Tulinkohan korostaneeksi tuota vähän liikaa...)
1. Säilytä yöpöydän laatikossa taskumatillista terävää. Ota aamulla naukku ennen kuin nouset kuuntelemaan lasten tappelua ja kitinää siitä, miten tylsältä aamupuuro maistuu. Jos nouseminen tuntuu erityisen vaikealta, ota isompi naukku.
2. Saat itsellesi kätevästi tunnin tai pari omaa aikaa, kun istutat lapset television ääreen katsomaan lastenohjelmia. Jos TV:stä ei tule tarpeeksi lastenohjelmia, näytä videoita.
3. Ahdistaako? Onko huono olo? Lohduttaudu sillä, että jollakulla menee taatusti vielä huonommin kuin sinulla. Esimerkiksi lapsillasi, jotka vain vinkuvat turhautuneina aamusta iltaan.
4. Jos kiukuttelevien ja velttoilevien lasten pukeminen tuntuu ylivoimaisen vaikealta, voit harjoitella siinä tarvittavia taitoja työntämällä hammastahnaa takaisin tuubiin.
5. Älä koskaan kursaile, ota kaikki mitä tarjotaan. Saat enemmän, ja asiatkin sujuvat joutuisammin. Jonkun on oltava ensimmäinen, jonkun on avattava tulppa. Ole sinä se.
6. Vuorottele puolisosi kanssa kaikessa. Kumpi saa nukkua vartin pidempään aamulla. Kumpi tekee minkäkin kotityön tällä kertaa. Kumpi on päällä ja kumpi alla. Kun vuorotteluperiaate on sovittu etukäteen, työnjako sujuu kuin itsestään ja ilman kitkaa, eikä erilaisia tehtäviä tarvitse yrittää arvottaa suhteessa toisiinsa.
7. Jos joudut jatkuvasti tekemisiin sellaisten ihmisten kanssa, joita et voi sietää, korjaa tilanne. Sano vain asiat suoraan niin kuin ne ovat äläkä kaihda omien, jyrkkienkään mielipiteiden kertomista. Jos sietämättömät ihmiset eivät tästä pidä, saat jatkossa olla heiltä rauhassa. Jos taas he pitävät siitä, muuttuu suhteennekin paremmaksi, etkä enää haluakaan välttää heidän seuraansa.
8. Tyhjä jääkaappi hankaloittaa arkea. Muista käydä välillä ruokakaupassa. Vilauta samalla bonuskorttia kassalla.
9. Opettele sanomaan ei. Jos sinulle tuodaan töissä lisätehtäviä — ei! Jos sinua pyydetään puulaakijengiin — ei! Jos pomo kysyy, onko töissä jotain ongelmia — ei! Ei! EI!
10. Älä turhaan sijaa vuodettasi tai avaa makuuhuoneen verhoja aamulla. Nukkumaanmeno käy paljon sujuvammin, kun peitto on jo vedetty syrjään ja verhot ovat jo kiinni.
— — —
Loppuun pari lainausta oikeasta Yhteishyvässä julkaistusta artikkelista (2/08, s. 24–25):
"Havaitse aikavarkaat: ei-toivotut puhelinkeskustelut, hyödytön internet-surffailu, laiskottelun aiheuttama viivästys, small talk puolituttujen kanssa, epäselvät tavoitteet ja ohjeet — ja hankkiudu niistä eroon."
"Hyödynnä odotteluaika. — — hoida ystävyyssuhteet kuntoon puhelimessa odottaessasi lasta harrastuksesta."
Siis voi jestamandeera! Mihin se elämä sitten muka pitää käyttää, ellei esim. laiskotteluun ja ystävyyssuhteisiin? Pyh! Hankkiudu niistä eroon. (Tulinkohan korostaneeksi tuota vähän liikaa...)
keskiviikko 16. tammikuuta 2008
keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Onnea Remu! Muistin syöverit avattu!
Tämän päivän lehdessä kirjoitettiin Remu Aaltosen täyttävän 60 vuotta. Siitä muistui mieleeni, mitä tapahtui Porvoossa kymmenen vuotta sitten, Remun 50-vuotispäivänä. (Kyllä, siitä tosiaan on jo kymmenen vuotta! Meneepä se aika nopeasti, vastahan tässä oltiin nuoria.)
Sinä päivänä olin seurakuntanuorten valokuvauskerhossa, siinä seurakuntatalon kellarissa, jota myös Alustaksi nimitettiin (kai sitä edelleenkin kutsutaan samalla nimellä). Kerhon jo loputtua astui tilaan sekavanoloinen ja hampuusin näköinen keski-ikäinen mies. Hän kysyi, oliko siellä pappia. No eipä ollut. Menimme ulos, siis sekä me valokuvauskerholaiset että tämä sekava mies.
Ja mitä näimme ulkona? Seurakuntatalon parkkipaikalla erään auton konepellillä istui
nainen, joka ulkonäkönsä ja olemuksensa puolesta oli miehen seuralainen, ja kusi auton päälle. Miksikö? No, kävi ilmi, että pariskunta uskoi auton kuuluvan papille, ja heillä oli tapana kusta pappien autojen päälle. Tämän jälkeen he vielä saarnasivat kirkkoa vastaan ja ylistivät eksistentialismia. Eräs sovitteleva, joskin korstomainen meikäläinen sai puhuttua heidät poistumaan paikalta.
Jäimme kadulle seurakuntatalon portin eteen porukassa seisoksimaan ja ihmettelemään tapahtunutta. Mutta ehei, ei tässä vielä kaikki! Runkkupuiston suunnalta kuului huilunsoittoa (muistutettakoon tässä vaiheessa, että kyseessä oli tosiaan pikkupakkasellinen tammikuun ilta, taisikohan sitä vähän luntakin sadella). Meitä lähestyi mies, joka soitti huilua kävellessään.
Koska olin juuri tulossa valokuvauskerhosta, minulla sattui olemaan kaulassani kamera. Latasin salaman ja ajattelin ottaa tästä hupsusta huilistista kuvan. Juuri ennen, kun laukaisin kamerani, mies liukastui. Salamavalon välähdyksessä näin miehen kokonaan ilmassa. Huilunsoitto taukosi siksi aikaa, kun mies nousi pystyyn. Hän jatkoi soitellen kävelyään, ei sanonut meille mitään eikä ehkä edes huomannut meitä.
(Tässä kohtaa on esitettävä klassinen huomautus, että filmi ei ollut kamerassani kunnolla, enkä näin ollen saanut kuvaa miehestä. Nyt ette tietenkään enää usko tätä tarinaa, mutta sama se minulle.)
Näin monessa hörhössä riittää tietenkin sulateltavaa, joten valuimme porukalla (pöh, eihän ylämäkeen voi valua, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin) torin puolelle ja jäimme vielä sinne seisoksimaan ja juttelemaan loppuillaksi. Ja mitä vielä näimme: Torin ohitse ajoi mustamaija. Takaikkunoiden läpi heijastuva valo paljasti, että kyydissä istui tämä aiemmin näkemämme pariskunta.
Niin tosiaan, myöhemmin samana iltana Mattiesko Hytönen kertoi televisiossa, että Remu Aaltonen vietti 50-vuotispäiviään. En tiedä, viettikö hän niitä Porvoossa, enkä tiedä edes sitä, oliko näkemillämme hörhöillä mitään tekemistä Remun juhlien kanssa. Mutta niin ne vain palautuivat mieleen, kun luin tänään lehdestä Remun 60-vuotisjuhlista.
Sinä päivänä olin seurakuntanuorten valokuvauskerhossa, siinä seurakuntatalon kellarissa, jota myös Alustaksi nimitettiin (kai sitä edelleenkin kutsutaan samalla nimellä). Kerhon jo loputtua astui tilaan sekavanoloinen ja hampuusin näköinen keski-ikäinen mies. Hän kysyi, oliko siellä pappia. No eipä ollut. Menimme ulos, siis sekä me valokuvauskerholaiset että tämä sekava mies.
Ja mitä näimme ulkona? Seurakuntatalon parkkipaikalla erään auton konepellillä istui
nainen, joka ulkonäkönsä ja olemuksensa puolesta oli miehen seuralainen, ja kusi auton päälle. Miksikö? No, kävi ilmi, että pariskunta uskoi auton kuuluvan papille, ja heillä oli tapana kusta pappien autojen päälle. Tämän jälkeen he vielä saarnasivat kirkkoa vastaan ja ylistivät eksistentialismia. Eräs sovitteleva, joskin korstomainen meikäläinen sai puhuttua heidät poistumaan paikalta.
Jäimme kadulle seurakuntatalon portin eteen porukassa seisoksimaan ja ihmettelemään tapahtunutta. Mutta ehei, ei tässä vielä kaikki! Runkkupuiston suunnalta kuului huilunsoittoa (muistutettakoon tässä vaiheessa, että kyseessä oli tosiaan pikkupakkasellinen tammikuun ilta, taisikohan sitä vähän luntakin sadella). Meitä lähestyi mies, joka soitti huilua kävellessään.
Koska olin juuri tulossa valokuvauskerhosta, minulla sattui olemaan kaulassani kamera. Latasin salaman ja ajattelin ottaa tästä hupsusta huilistista kuvan. Juuri ennen, kun laukaisin kamerani, mies liukastui. Salamavalon välähdyksessä näin miehen kokonaan ilmassa. Huilunsoitto taukosi siksi aikaa, kun mies nousi pystyyn. Hän jatkoi soitellen kävelyään, ei sanonut meille mitään eikä ehkä edes huomannut meitä.
(Tässä kohtaa on esitettävä klassinen huomautus, että filmi ei ollut kamerassani kunnolla, enkä näin ollen saanut kuvaa miehestä. Nyt ette tietenkään enää usko tätä tarinaa, mutta sama se minulle.)
Näin monessa hörhössä riittää tietenkin sulateltavaa, joten valuimme porukalla (pöh, eihän ylämäkeen voi valua, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkoihin) torin puolelle ja jäimme vielä sinne seisoksimaan ja juttelemaan loppuillaksi. Ja mitä vielä näimme: Torin ohitse ajoi mustamaija. Takaikkunoiden läpi heijastuva valo paljasti, että kyydissä istui tämä aiemmin näkemämme pariskunta.
Niin tosiaan, myöhemmin samana iltana Mattiesko Hytönen kertoi televisiossa, että Remu Aaltonen vietti 50-vuotispäiviään. En tiedä, viettikö hän niitä Porvoossa, enkä tiedä edes sitä, oliko näkemillämme hörhöillä mitään tekemistä Remun juhlien kanssa. Mutta niin ne vain palautuivat mieleen, kun luin tänään lehdestä Remun 60-vuotisjuhlista.
tiistai 11. joulukuuta 2007
Miesten työkalusarja
Tänään Kustu-setä näkee vaaleanpunaista.
Mainoslehdessä kaupiteltiin jälleen kerran "naisten työkalusarjaa". Siis sellaista vaaleanpunaista ja helmiäishohtoista salkkua, jossa on joukko huonolaatuisia, mutta vaaleanpunaisia työkaluja, joilla voi teoriassa suorittaa perinteisesti miehisiä työtehtäviä, kuten ruuvaamista ja naulaamista.
Joopatijoo, miksei ole "miesten työkalusarjoja"? Siis sellaisia siniharmaita tai työkoneenkeltaisia ja pahalle haisevalla mustalla kumilla koristeltuja tarvikesettejä, joilla voisi mukamas tehdä perinteisiä naisten töitä. Eihän tällä ajatuksella leikittely ole mitenkään enää uusi ajatus eikä edes omaa keksintöäni. Näin vanhemmiten sitä vaan ei aina enää jaksa olla kehityksen kärjessä, joten esittelen omia aivopierujani tässä nyt vähän jälkijunassa.
Väärän sukupuolen työkaluissahan oleellista on, että niillä ei pysty tekemään sitä työtä, johon ne on näennäisesti tarkoitettu. Kun epätoivoinen mies sitten epäonnistuu naisten töissä, voidaan säälivästi todeta, että eihän siitä mitään olisi tullutkaan. Sitten nainen voi pelastaa tilanteen kaivamalla esiin kunnon työkalut ja tekemällä työn yhdessä hujauksessa.
Miesten leivontasetti. Moottoroidusta, mustalla kumilla päällystetystä kaulimesta tarttuu pahaa makua taikinaan. Myös taikina tarttuu kaulimeen, ja tuloksena on vain sotkua. Tehoa väännetään kahvasta samaan tapaan kuin moottoripyörässä. Paineilmatoimiset piparimuotit. Pannaan taikinan päälle, tekniikka hoitaa taikinan leikkaamisen. Jos hoitaa. Vuotaa hydrauliikkaöljyä taikinaan.
Miesten vessaharja. Ladattava sähkövessaharja nylkyttää villimmin kuin paraskaan sähköhammasharja. Tekee enemmän sotkua kuin siivoaa.
Miesten pyykkisetti. Pyykkipojissa on mittarit, jotka ilmoittavat, kuinka suurella voimalla jousta painetaan auki. Jättävät mustia rasvatahroja pyykkiin. Pyykkinaruna on moottoripyörän ketjua. Pesuainemitassa on moottoroitu työnnin, joka tasaa kukkuramitat.
Miesten hiustenkuivain. Tunnetaan myös nimellä kuumailmapuhallin. Liian kuuma hiusten kuivaamiseen.
Miesten silitysrauta. Päällä istuttava, muistuttaa tiejyrää. Liian epäkäytännöllinen vaatteiden silittämiseen. Ei mahdu mihinkään säilöön.
Miesten ompelukone. V8-moottori. Pitää hirveää meteliä, kuluttaa paljon bensaa ja tuottaa paksua pakokaasua. Mukana tulee kuulosuojaimet. Neula on ainakin paksumpi kuin naapurilla. Paljon mittareita, joista voi tarkkailla koneen tehoja ja nopeutta. Itse vehkeellä ei tietenkään tee hevonvittuakaan.
Mainoslehdessä kaupiteltiin jälleen kerran "naisten työkalusarjaa". Siis sellaista vaaleanpunaista ja helmiäishohtoista salkkua, jossa on joukko huonolaatuisia, mutta vaaleanpunaisia työkaluja, joilla voi teoriassa suorittaa perinteisesti miehisiä työtehtäviä, kuten ruuvaamista ja naulaamista.
Joopatijoo, miksei ole "miesten työkalusarjoja"? Siis sellaisia siniharmaita tai työkoneenkeltaisia ja pahalle haisevalla mustalla kumilla koristeltuja tarvikesettejä, joilla voisi mukamas tehdä perinteisiä naisten töitä. Eihän tällä ajatuksella leikittely ole mitenkään enää uusi ajatus eikä edes omaa keksintöäni. Näin vanhemmiten sitä vaan ei aina enää jaksa olla kehityksen kärjessä, joten esittelen omia aivopierujani tässä nyt vähän jälkijunassa.
Väärän sukupuolen työkaluissahan oleellista on, että niillä ei pysty tekemään sitä työtä, johon ne on näennäisesti tarkoitettu. Kun epätoivoinen mies sitten epäonnistuu naisten töissä, voidaan säälivästi todeta, että eihän siitä mitään olisi tullutkaan. Sitten nainen voi pelastaa tilanteen kaivamalla esiin kunnon työkalut ja tekemällä työn yhdessä hujauksessa.
Miesten leivontasetti. Moottoroidusta, mustalla kumilla päällystetystä kaulimesta tarttuu pahaa makua taikinaan. Myös taikina tarttuu kaulimeen, ja tuloksena on vain sotkua. Tehoa väännetään kahvasta samaan tapaan kuin moottoripyörässä. Paineilmatoimiset piparimuotit. Pannaan taikinan päälle, tekniikka hoitaa taikinan leikkaamisen. Jos hoitaa. Vuotaa hydrauliikkaöljyä taikinaan.
Miesten vessaharja. Ladattava sähkövessaharja nylkyttää villimmin kuin paraskaan sähköhammasharja. Tekee enemmän sotkua kuin siivoaa.
Miesten pyykkisetti. Pyykkipojissa on mittarit, jotka ilmoittavat, kuinka suurella voimalla jousta painetaan auki. Jättävät mustia rasvatahroja pyykkiin. Pyykkinaruna on moottoripyörän ketjua. Pesuainemitassa on moottoroitu työnnin, joka tasaa kukkuramitat.
Miesten hiustenkuivain. Tunnetaan myös nimellä kuumailmapuhallin. Liian kuuma hiusten kuivaamiseen.
Miesten silitysrauta. Päällä istuttava, muistuttaa tiejyrää. Liian epäkäytännöllinen vaatteiden silittämiseen. Ei mahdu mihinkään säilöön.
Miesten ompelukone. V8-moottori. Pitää hirveää meteliä, kuluttaa paljon bensaa ja tuottaa paksua pakokaasua. Mukana tulee kuulosuojaimet. Neula on ainakin paksumpi kuin naapurilla. Paljon mittareita, joista voi tarkkailla koneen tehoja ja nopeutta. Itse vehkeellä ei tietenkään tee hevonvittuakaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
