maanantai 26. toukokuuta 2008

Munalla töihin

Viime torstaista lähtien on soinut päässä Bulgarian euroviisubiisi DJ, take me away, joka valitettavasti putosi jatkosta toisessa esikarsinnassa. En nyt silleen ole mikään erityinen konemusiikin ystävä (en toisaalta erityinen vihaajakaan), mutta tässä esityksessä oli sitä jotakin. Ja se oli ulkomusiikillista.

Kaikenlaista takamuksenvatkaajaa euroviisuissa jälleen kerran esiintyi, mutta kun lavalla nöpötti yllättäen Bulgarian Joanna Dragneva kiiltävänpunaisessa kanamaisessa mekossaan (ja punaisissa sukkanauhoissa ja sukissa!), alkoi minuakin yllättäen konemusiikki kiinnostaa. Katsokaa nyt vaikka tästä videosta (jonka kuvanlaatu on valitettavan huono).



Kyllä Kustu-sedänkin munaa lämmittää katsella näin viekoittelevaa naista. Jopa Ranskan edustuskappaleen (päässä soivaa mallia sekin, myös ulkomusiikillisista syistä...) partaäijä sanoisi tässä vaiheessa "oh-la-lá". Ja panokset ym. vain kovenevat, kun katsotaan saman kappaleen musiikkivideo, jossa Joanna esiintyy tietenkin jossain määrin eri tavalla kuin lavalla.



Ei mutta hetkinen, mitä minä tuolla oikein höpisen? Tarkoitukseni oli tietenkin sanoa, että Kustu-sedän mieltä lämmittää. Ah, ei mitään tusinaketkuttelua...

Ei kommentteja: