Muka päivä kerrallaan

Telkkaria surffaillessani jäin tuijottamaan tätä Elastisen videota Päivä kerrallaan. (Osoitan jälleen kykenemättömyyteni ajankohtaisuuteen paljastamalla vasta nyt kuulleeni ensimmäistä kertaa tuon näköjään ainakin yli vuoden vanhan kappaleen.) No joo, turha renkutus sinällään, mutta siinä hoetaan taas tuollaista vanhaa kliseetä (hmm, jälleen kerran viittaan kirjoitukseni alussa vanhaan kliseeseen), että olisi muka parempi elää päivä kerrallaan eikä turhaan murehtia tulevasta.

Ja kissanpaskat. Funtsitaas nyt vähän tarkemmin. Jos eletään päivä kerrallaan, riittää, että pysytään hengissä iltaan asti. Se tarkoittaa, että mitään vuorokautta pidempää ei tarvitse suunnitella. Töitä ei tarvitse tehdä (saati opiskella mitään), sillä kyllähän nyt yhden päivän ruoat voi vaikka pummia tai varastaa jostain. Mihinkään muuhunkaan ei kannata panostaa, hengailla vaan ja tehdä, mitä mieleen tulee. Toisin sanoen elää kuin villieläin.

Ei siinä mitään, kyllähän tuollaisessa "takaisin luontoon" -elämässä on tietysti oma viehätyksensä. Jättäydytään vaan kaikki nyky-yhteiskunnan saavutusten ulkopuolelle. Melko pian sen jälkeen, kun kaikki ovat sen tehneet, kaikki teknologian saavutukset lakkaavat toimimasta, koska kukaan ei niitä pitkäjänteisesti ylläpidä. Ruokaa ei tuota enää kukaan, koska se vaatii niin pitkää sitoutumista. Mitään uutta ei enää rakenneta. Hiljalleen kaikki rappeutuu, ja suurin osa ihmisistä kuolee ravinnon, suojan ja hygienian puutteeseen (ja tietenkin niukkojen, tuottamatta löydettävissä olevien resurssien hallintakiistoissa).

Mutta eihän kukaan "päivä kerrallaan" -mantran hokijoista tätä halua, vaikka aika idiootin kuvan itsestään voivat joskus antaakin. Lopetettakoon siis tämän typerän sanaparin viljely ja tunnustetaan rehellisesti itselle, että jokaisen on hyvä hiukan suunnitella tulevaa. Siitähän se elämän mielekkyyskin aika monasti tulee, kun on jotain, mitä odottaa ja tavoitella.

Niin tosiaan, itse olen tämän vuoden puolella elänyt eripituisia jaksoja aika lailla päivän kerrallaan, kun mitään suuntaa elämällä ei tunnu olevan. Tällaiset tilapäiset uskonpuutteet ja väsymykset onnistuvat kyllä ilman, että talo ympäriltä romahtaa tai jääkaappi tyhjenee kokonaan, eikä elämä siihen lopu. Mutta en minä silti miksikään "päivä kerrallaan" -tyypiksi rupea, sillä minä tiedän, että nämä jaksot eivät voi olla muuta kuin väliaikaisia. Jossain vaiheessa on jotain pitkäjänteisempääkin löydettävä. Muuten ei elosta tule mitään.