Tänne päin, täällä marssivat työläiset...

... sinä myös olet työläinen.

Noin runoili Bertolt Brecht joskus takavuosina, ja eikös tuostakin joku keksinyt jossain vaiheessa hienon tyäväinlaulun luikauttaa.

Niin, siitä minun piti tänään kirjoittamani. Eilen telkkarissa, tarkemmin sanottuna Voimalassa, keskusteltiin yhteiskuntaluokista Suomessa (ja heti Uralin perhosen jälkeen!). Sanalla luokka on tietenkin varsin marksilainen kaiku, ja mikäs siinä. Keskustelemassa olivat työväenluokasta akateemiseen maailmaan ponnistanut sekä akateemiseen sukuun syntynyt. Ja jälleen kerran tässä keskustelussa, kuten aina kaikissa yhteyksissä, missä luokkia tarkastellaan, tuotiin jotenkin korostuneesti esiin, miten työväenluokkaiset imevät jo äidinmaidossaan kyvyn sosiaalistua, toimia yhteisöllisesti, tutustua kaikkiin ja pitää huolta omistaan.

Paskan marjat, sanon minä! Mikä minä olen? Molemmat vanhemmistani ovat duunareita isolla deellä, isäni vielä isommalla. Olen juuri tällainen samanlainen työväenluokkaisesta taustasta akateemiseen maailmaan noussut yhteiskunnallinen kohokas, kuin kyseisessä ohjelmassa keskustelemassa ollut kulttuuriantropologikin. Ja olenko minä sosiaalinen? Osaanko toimia yhteisöllisesti? Kaikkea muuta.

Se ainut hyvä, mitä työväenluokkaisesta taustasta yleensä nousukkaat muistavat kehua, eli itsestäänselvä kyky yhteisöllistyä, minulta puuttuu. Olenko siis saanut mitään hyvää omasta luokkataustastani? Paha sanoa. Olen aina ollut ulkopuolinen työväenluokkaisissä piireissä. Myös silloin, kun toimin aktiivisesti vasemmistolaisissa järjestöissä, silloinkaan minä en kuulunut porukkaan — koska en osannut sosiaalistua, en tuntenut yhteisöllisyyttä. No olenko minä integroitunut akateemiseen maailmaan? Loppujen lopuksi en kovin hyvin. Näistä piireistä on ollut vaikea saada syvällisiä ihmissuhteita.

Ulkopuolinen kaikesta, niin, sekin tuli Voimalassa mainittua. Tämän kulttuuriantropologin mukaan kun luokista ei Suomessa oikein saa julkisesti puhua, kun virallisesti ollaan kaikki samanlaisia, niin yhteiskuntamme tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia ulkopuolisuuden kokemiseen, koska käytännössä kuitenkin huomaamme todellisuuden olevan sellainen, että ihmiset ovat erilaisia, vaikka heitä ei erilaisiksi saa tunnustaakaan.

Olenko minä sittenkin vain yksi monista, jotka tuntevat itsensä ulkopuoliseksi? Onko se vain yleistä illuusiota ja harhaa, että kaikki muut — etenkin kaikki muut työväenluokkaistaustaiset — ovat hirveän sosiaalisia ja yhteisöllisiä? Kaikki vain luullevat, että muilla on hirvittävän paljon menevämpi elämä, vaikka näin ei olisikaan. Ja tämän saman illuusion vuoksi hoetaan ulkoa opittua mantraa, että "kyllä joo, kyllä minä luokkataustani ansiosta olen oppinut tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja sosiaalistumaan ja yhteisöllistymään". Tätä mantraa hoetaan siksi, että voitaisiin kokea edes jotain hyvää omasta hävettävästä taustasta.

Niin, en tiedä. Kunhan vain ärsyttää se, että muilla menee paremmin kuin minulla. Saatana.