tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kutsu kustannusosuuskunnan perustamiskokoukseen

Paikka: Sampolan sivurakennus, Sammonkatu 2 as. 1 (2. kerros, Pirkkalaiskirjailijoiden tilat), Tampere (karttalinkki)
Aika: lauantai 31.3.2012 kello 13

Haluatko olla perustamassa kustannusosuuskuntaa? Kirjoitatko scifiä, fantasiaa tai muuta hyvää kirjallisuutta ja haluatko saada tekstejäsi julkaistua? Vai oletko kiinnostunut toimittamaan, kuvittamaan, taittamaan tai markkinoimaan pienkustantamon painettuja ja sähköisiä kirjoja? Tule mukaan kustannustoimintaan, jossa olennaista on yhdessä tekeminen, omien töiden julkaiseminen ja reilu tulonjako.


MIKSI KANNATTAA LIITTYÄ OSUUSKUNTAAN?

Osuustoiminnallinen kustantaminen on kollektiivista kustantamista. Kun kirjoittajat omistavat kustantamon ja hallinnoivat sitä itse, he saavat päättää, mitä julkaistaan. Kaikki osuuskunnan julkaisemat teokset valitaan ja toimitetaan huolella. Kirjoittaja saa näin tuekseen sellaisia toimitus- ja markkinointipalveluita, joita omakustannuksessa ei ole. Osuuskunnan jäsenet vastaavat yhdessä kustannustoimittamisesta, joten jokainen jäsen voi osallistua toimittamiseen ja saada kokemusta toimitustyöstä. Osuuskunnassa yhdistyvät omakustantamisen matalampi julkaisukynnys ja kustantamon korkeampi laatu. Liittymällä osuuskuntaan saat helpommin omia tekstejäsi julkaistua, ja samalla tuet kotimaisen genrekirjallisuuden kustannustoimintaa.


MITÄ LIITTYMINEN MINULTA VAATII?

Osuuskunta on jäsentensä omistama, ja osuuskunnan pääoma koostuu jäsenten sijoituksista, osuusmaksuista. Jokainen jäsen on velvollinen sijoittamaan osuusmaksun suuruisen summan. Osuusmaksun suuruudesta päätetään perustamiskokouksessa, mutta esitetty summa on 400 euroa. Jos jäsen myöhemmin eroaa osuuskunnasta, hän saa sijoituksensa takaisin. Perustamisen jälkeen liittyvät jäsenet maksavat lisäksi liittymismaksun (esitys 100 euroa), mutta perustajajäsenet eivät tätä maksa. Tulemalla perustajajäseneksi pääset siis vaikuttamaan osuuskunnan sääntöihin ja käytäntöihin, lisäksi pääset mukaan pienemmällä sijoituksella.

Jokainen jäsen voi tarjoutua ehdolle osuuskunnan hallinto- ja toimitustehtäviin, eikä kenenkään velvollisuutena ole tehdä sellaisia käytännön töitä, joita hän ei halua. Kannustamme kuitenkin kaikkia jäseniä osallistumaan yhdessä tekemiseen, sillä siitä osuustoiminnassa on kyse.


LISÄTIETOJA

Linkki perustamiskokouksen asiakirjoihin ja esityksiin julkaistaan tämän kirjoituksen kommenteissa lähiaikoina, joten tarkkaile tilannetta. Lisätietoja antavat Teemu Luojola (teemu [ät] luojola.com) ja Christine Thorel (christine.thorel [ät] uta.fi). Jos haluat perustajajäseneksi mutta et pääse kokoukseen, ota yhteyttä ja kerro tilanteesta. Perustamiskirja on mahdollista allekirjoittaa myös pian kokouksen jälkeen, mutta muutoksia kokouksen päätöksiin ei tällöin voi enää tehdä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hi friends, pleasant piece of writing and nice urging commented at this place,
I am genuinely enjoying by these.
Here is my page ... cheap iPhone 5 for sale online

Anonyymi kirjoitti...

Incredible! This blog looks exactly like my old one!
It's on a totally different subject but it has pretty much the same layout and design. Great choice of colors!

My weblog - powerblock adjustable dumbbells

Anonyymi kirjoitti...

Thanks for every other magnificent post. Where else may anybody get that kind of information in such a perfect manner of writing?
I've a presentation subsequent week, and I'm at the look
for such info.

Here is my page: http://belocal.com/

Anonyymi kirjoitti...

Hey there! Someone in my Facebook group shared this website with us so I came to check it out.

I'm definitely loving the information. I'm book-marking and
will be tweeting this to my followers! Superb blog and great
style and design.

Check out my web-site :: how to cure a cold sore

Anonyymi kirjoitti...

Its like you learn my mind! You seem to grasp so much about this, like you wrote
the book in it or something. I feel that you can do
with some % to force the message home a little bit, however instead of that, this is magnificent blog.

A great read. I'll certainly be back.

Visit my blog: airbnb coupon code 2013

Anonyymi kirjoitti...

I'm gone to convey my little brother, that he should also pay a quick visit this web site on regular basis to obtain updated from latest news.

Feel free to visit my webpage get ex back