perjantai 2. lokakuuta 2009

Audi-miehen tehoton markkinointitempaus

Audi-Kiesi on jo vanha juttu, mutta aiheeseen on vielä palattava. Kuukautta takaperin ounasteltiin koko kohun olleen suunniteltu kampanja Audin näkyvyyden lisäämiseksi ja automerkin sovinistisen äijäimagon vahvistamiseksi. Kiesin eroaminen olisi päätetty jo etukäteen, ja viimeisenä palveluksenaan vanhalle työnantajalleen hän olisi kohauttanut koko kansaa.

Palaan aiheeseen siksi, että syyskuun ensirekisteröintitilastot on nyt julkistettu. Tilastot eivät tietenkään kerro, oliko kyseessä junailtu kohu, mutta ne kertovat jotain siitä, kuinka tehokas tämä mahdollinen kampanja oli. Eivätkä ne myöskään vielä tässä vaiheessa kerro pitkäaikaisista vaikutuksista, kun käytössä on vasta yhden kuukauden seurantatiedot.

Ja tilastojen valossa Audi-miehen mainoskampanja oli — tehoton. On totta, että Audin markkinaosuus kasvoi elokuun 4,6 prosentista syyskuun 5,3 prosenttiin, mutta kyseinen muutos on aiempien kuukausien muutoksiin verrattuna aivan tavallinen. Tätä tarkastelua varten käyttämässäni 33 kuukauden aineistossa kuukausimuutosten keskihajonta on 0,83 prosenttiyksikköä, joten 0,7 prosenttiyksikön kasvussa ei ole mitään kummallista. Kappalemäärilläkään mitattuna muutos elokuun 277:stä syyskuun 390:een ei ole poikkeuksellisen suuri, sillä keskihajonta on 173 autoa.

Audin markkinaosuus on tarkastelujakson jälkimmäisellä puolella ollut selvästi ensimmäistä puolta suurempi, mutta en nyt tarkastele tässä syitä siihen, mistä tämä johtuu. (Mainittakoon vielä se, että Audin markkinaosuuden ja autojen ensirekisteröintien määrän yleisen kehityksen välillä ei ole kummoista korrelaatiota.) Se voidaan kuitenkin jo tämän pienen aineiston perusteella havaita, että yksittäisen automerkin markkinaosuus vaihtelee peräkkäisinä kuukausina sangen paljon, eikä tämä yksittäinen imagokampanja — oli se sitten suunniteltu tai puhdasta sattumaa — yksin määrää Audin kohtaloa.

2 kommenttia:

Mimosa kirjoitti...

Hei vain!

Eksyin sattumalta tähän blogiin ahdistuttuani asiakaspalvelutyössäni erääseen ilmeisesti maaniseen asiakkaaseen. Illalla kotiin päästyäni googletin jotain tehdäkseni sanan "maanisuus", mikä toi minut tänne. Vaikka maaniseksi epäilemäni tyyppi on työpaikkani kauhu, tämä blogi oli rentouttavaa iltalukemista silmät puoliummessa sohvalla. Ei vähiten siksi, että suomen kielesi on ihanan täydellistä, eikä siihen näin ollen tarvitse kiinnittää huomiota. Kielioppifriikkinä teen sen automaattisesti. Kirjoituksesi maanisuudesta oli mielenkiintoinen ja havainnollinen. Lueskelin läpi suurimman osan postauksistasi. Puhut sosiaalisista ongelmistasi, mutta blogissasi esiinnyt erittäin fiksuna ja hupaisana tyyppinä. Niin no, ikään kuin ne nyt sulkisivat toisensa pois. Kirjoittelehan ihmeessä lisää. Nyt jään harkitsemaan siirtymistä mainitsemasi DAS-näppäimistön käyttöön.

Gustav Juoste kirjoitti...

Hei Mimosa!

Mikä myönteinen yllätys huomata, että joku oikeasti lukeekin blogiani. Eipä tänne ole juuri tullut kirjoiteltuakaan viime aikoina, mihin on suosion vähäisyyden vuoksi muitakin syitä, ennen kaikkea se, että olen löytänyt vuodatteluilleni muitakin väyliä. Vaan nythän on taas hyvää syytä kirjoitella useammin.

Sosiaaliset ongelmat ja fiksut ja hupaisat kirjoitukset eivät tosiaan ole toisensa poissulkevia. En ole vielä teksteissä seuraavaa asiaa maininnut, mutta kun täällä on jo muutenkin tullut julkisesti mainittua vaikka mitä, niin mitäs tässä pihtaamaan. Sain diagnoosin Aspergerin syndroomasta. On ihan ymmärrettävää, että sanainen säiläni on terävä kirjallisessa muodossa, mutta kasvokkain en tule ihmisten kanssa toimeen. (Samalla muuten tuli kumottua aiempi luuloni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ehkä siitäkin pitäisi jotain päivitystä kirjoitella.)

Mutta palaile toki lukemaan, veikkaisin kirjoittavani tänne jatkossa viime aikoja useammin.